Matkakertomukset

Julkaisemme tällä sivulla jäsentemme ajatuksia yhdistyksemme tekemistä matkoista. Lähetä oma matkakertomuksesi mahdollisine kuvineen osoitteeseen yhdistys(at)ppmy.fi.

Teatteri tutuksi, vilkaisu lavasteisiin Oulun Teatterissa 24.1.2024

Teatteri tutuksi -vierailu myyntivastaavan Anna Rothin opastuksella keräsi lähes 40 yhdistyksen jäsentä Oulun Teatterin pääaulaan, josta siirryimme toiseen kerrokseen kuulemaan teatterin historiasta ja toiminnasta. Teatteri virkistää ja yhdistää meitä.

Nykyinen teatteri valmistui 1972 torin rantaan Vänmannin saarelle. Se vietti koronavuotena 2022 50-vuotispäiviä. Oulun teatteri on Pohjois-Suomen suurin ammattiteatteri, joka toimii kahden johtajan, toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilasen ja taiteellisen johtajan Alma Lehmuskallion johdolla. Teatterin toiminnan arvot ovat luovasti, ilolla ja yhdessä. Kevään 2024 teemana on "Rakkauden kevät".


Oppaamme Anne Roth ja kuvia yleisistä tiloista

Teatterissa on neljälle erityyppiselle esitykselle omanlaisiaan näytöstiloja - suuri ja pieni näyttämö, Vinttikamari ja Pikisali. Esitystiloja tarvitaan, sillä vuosittain on keskimäärin 6-8 ensi-iltaa ja 350-400 esitystä. Töitä riittää sadalle työntekijälle ja ammattinimikkeitäkin on 64. Saimme nähdä vilahduksia erilaisista ammattilaisista työnsä äärellä.

Suurella näyttämöllä istuessamme Anna Roth kertoi lavasteista ja niistä toiminnoista mitä esityksen aikana tapahtuu katsojan silmien ulottumattomissa. Katsojat nauttivat kaiken näkemänsä valmiina.

Suurelta näyttämöltä siirryimme sivunäyttämölle, missä näyttelijöitä avustetaan vaatteiden vaihdossa ja rooliosien muutoksissa. Teatterin lavastomossa tehdään itse lavasteet tarkkojen ohjeiden ja turvallisuustekijöiden mukaisesti, huomioiden helppous, liikuteltavuus ja rakenteiden keveys. Työympäristö näytti monipuoliselta kauppa-/kierrätyspisteeltä. Styroxit, vanerit, erilaiset levyt, tangot, laudat yms tarvittavine työkaluineen teki työpajasta tehokkaan verstaan. Kävelimme toiselle taidepajalle, - ompelimoon, vaatesuunnittelijoiden ja ompelijoiden valtakuntaan, jossa valmistetaan ja sovitetaan näyttelijöille ekologiset ja esteettiset asut yksilökohtaisesti. Jonomuodostelmissa siirryimme tiloista toisiin. Vihreän käytävän varrella olivat näytteilijöiden työhuoneet ja sosiaaliset tilat.

Tutustumiskierros päättyi Pienen näyttämön odotusaulaan, missä Anna kertoi lisää teatterin tapahtumista ja yksityiskohdista. Tutustumisen aikana pääsimme jopa ohittamaan näytelmän harjoituksen livenä ja aistimaan ilmapiiriä "Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan". Yksityiskohtana mainittakoon, että tässä esityksessä puvustoon kuuluu 196 vaatekappaletta. Minun mielestäni kiinalainen sananlasku pitää paikkansa: MINKÄ KUULEN, SEN UNOHDAN - MINKÄ NÄEN, SEN MUISTAN - MINKÄ TEEN, SEN YMMÄRRÄN. Seuraavalla teatterikäynnillä osaamme katsoa ympärillemme toisenlaisin silmin.


Ryhmäkuva ennen kierrosta

Kierroksen päätteeksi ryhmä siirtyi maukkaalle lounaalle Teatteriravintola Aulikseen.

Valitettavasti teatteri ei sallinut julkaista kuvia lavasteiden osalta, mutta jokainen taltioi ne omalle muistilevylle.

Arja Laiho

Kuvat; Arja ja Olavi Laiho

Jouluhartaus Vanhassa Pappilassa, Rovastinsalissa 13.12.2023

PPMY jatkoi viime vuonna alkanutta perinnettä viettämällä jouluhartaustilaisuuden Vanhassa Pappilassa, Rovastinsalissa. Tervehdyksen lausui Hannele Kaikkonen. Hartauden toimitti aluekeskusrekisterin johtaja Heikki Nissinen, joka tilaisuuden alussa muisteli pitkäaikaista hallituksen jäsentä, sihteeriä ja taloudenhoitajaa Liisa Laurialaa. Liisan sisko Inkeri Härkönen sytytti kynttilän, jolloin seisten muistelimme Liisaa. Heikki Nissinen kertoi myös Vanhan Pappilan historiasta. Rovastinsalin seinillä on kymmenien rovastien muotokuvat.


Kynttilä paloi Liisan muistolle, Kirsti luki jouluevankeliumin ja Heikki Nissinen toimitti jouluhartauden

Joululaulut kuuluivat tietenkin ohjelmaan. Sydämeeni joulun teen – laululla aloitettiin ja muita lauluja olivat Maa on niin kaunis ja Varpunen jouluaamuna. Luukkaan jouluevankeliumin luki Kirsti Palaste. Seija Saarikko muisteli yhteistyötään Heikki Nissisen kanssa ja lahjoitti hänelle kattopäreen. Lopuksi Reijo Mikkonen johdatti meidät kahville, jonka kera oli tarjolla niin suolaista kuin makeaa.

Joulu on jo ovella ja hallitus toivottaa Rauhaisaa Joulua ja Onnea Vuodelle 2024!

Hannele Kaikkonen

Ruskamatka Kolille ja Bombaan 26-28.9.2023 – Kansallismaisemaa ja Karjalaista kulttuuria

Ruskamatka alkoi pilvisenä päivänä. Vettäkin hieman ripsi. Matkaan päästiin muutaman minuutin etuajassa ja ensimmäinen pysähdys oli Muhoksella, josta kolme osallistujaa astui kyytiin. Matkan järjestäjänä oli Pohjolan Matka ja kuljettajana toimi Raimo Kämäräinen. Matkalle osallistui yhteensä 40 matkailijaa. Ensimmäinen taukopaikka oli Kontiomäen Neste, jossa nautittiin erittäin makoisat pullat ja kahvit.

Tauon jälkeen ajettiin Juukaan Kivikylään, jossa nautittiin lounas noutopöydästä. Lounaan jälkeen tutustuttiin Tulikiven tuotteisiin niin sisällä kuin ulkona ja myös museossa voitiin vierailla. Hukka-design tuotteita, mm. saunatonttuja ja jätkänkynttilöitä, oli myynnissä. Lopuksi katsottiin mielenkiintoinen filmi Tulikiven synnystä. Matka jatkui Kolille.


Ruskan värejä ja Tulikivipatsas Kivikylässä Juuassa

Bussilla noustiin Ukko-Kolin luontokeskuksen pihamaalle, jossa tarjottiin Korpihillan Kuohuvaa Kuusenkerkkäjuomaa. Oltiin lähes huipulla ja tuuli oli kova ja kylmä. Mutta kuohuva juoma maistui hyvältä. Oppaiden saavuttua osallistujat jaettiin kahteen osaan. Toinen ryhmä lähti kiertämään Ukko-Kolia, Akka-Kolia ja Paha-Kolia, toinen käveli lyhyemmän reitin Ukko-Kolille ja Akka-Kolille, jossa oppaan johdolla laulettiin raikuvasti Karjalan kunnailla –laulu. Maisemat olivat upeat ja niitä kuvattiin ahkerasti. Ei ihme, että taiteilijat Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Venny Soldan-Brofelt ja Eero Nelimarkka sekä kirjailijat Eino Leino ja Juhani Aho keräsivät inspiraatioita sieltä. Myös paljon Vienan Karjalaa valokuvannut I.K. Inha vietti aikaa Kolilla. Säveltäjä Jean Sibeliuksen kerrotaan saaneen inspiraation esim. Finlandian säveltämiseen Kolilta. Maisemakierroksen jälkeen siirryttiin auditorioon katsomaan filmiä Kolilta. Koli oli aiemmin 1700 luvulla nimeltään Mustarinta. Auditorion edustalla oli kuvataiteilija Eva Ryynäsen suuri teos ja muutama kuvataiteilija Kaisa Juntusen työ. Molemmat tekevät taidetta puusta. Kaisa Juntunen onkin sanonut: ”Jos olisin puu, olisin hiirenkorvainen koivu Saimaan rannalla.”


Kolin oppaat, maisema Kolilta ja reippaat vaeltajat

Kolin maisemia ihailemassa ja tutustuminen Luonto-keskukseen

Tämän jälkeen laskeuduttiin Kolin kylälle uuteen, kesällä 2023 valmistuneeseen Break Sokos Hotel Koliin, johon majoituttiin. Päivällinen oli hotellin ravintolassa. Hotellissa oli ekologisuus selkeästi huomioitu. Aulan seinällä oli Eva Ryynäsen teos.


Uusittu Sokos Hotel Koli Kylän hotellissa näyttävästi esillä luonto ja Eeva Ryynäsen teokset

Usea matkaseuralainen sanoi nukkuneensa hyvin uudessa hotellissa. Aamiaisen jälkeen palattiin Ukko-Kolin Luontokeskukseen. Tommi Sorsa esitteli näyttelyä ja sen jälkeen saatiin omatoimisesti tutustua siihen. Museokaupassa vierailtiin lopuksi. Sitten olikin aika nousta bussiin ja lähteä kohti Lieksan Vuonislahtea. Vuonislahdella sijaitsee Paateri, Eva ja Paavo Ryynäsen Ateljee. Oppaana oli Jari Turunen, joka kertoi sangen paljon ja tarkastikin Eva Ryynäsen (Åsenbrygg) elämänvaiheista aina lapsuudesta taideakatemiaan ja kuolemaan asti. Kuljettiin kotitalossa, ateljeessa, mikä toimi aiemmin navettana ja kirkossa. Ateljeen vieressä on Suojelusenkelipatsas, jossa sijaitsee Eva ja Paavo Ryynäsen tuhkauurnat. Saatiin ihailla valtavan upeita puuveistoksia. Iso seitsemän veljestä - teos oli tehty suoraan pirtin seinään. Ihmeteltiin yhdessä suurien puurunkojen rahteja aina Kanadasta saakka. Kuljetuksista tuli mieleen tämän päivän tuulimyllyjen siipien kuljetukset. Henkeä salpaavan kierroksen lopuksi mentiin kahvioon, jossa tarjottiin kahvin lisäksi itseleivottu karjalanpiirakka munavoin kera.Matka jatkui Lieksan kautta Nurmekseen ja Bomballe, jossa majoituttiin uudistettuun Break Sokos Hotel Bombaan. Siellä oli pientä sekoilua ja kiertelyä rakennustöiden vuoksi, joten kiireesti jouduttiin siirtymään Bombataloon, jossa nautittiin päivällinen. Päivällisen jälkeen Seija Karhu kertoi Bombatalon historiasta. Hän aloitti kertomuksen karjalankielellä karjalainen kansanpuku eli fereesi päällä. Bomba rakennettiin alun perin Suojärven rannalle 1855. Siinä käytettiin suuria ja pyöreitä hirsiä. Talossa asui suuri Bombien perhe; viisi poikaa miniöineen ja vanhemmat. Kun vanhemmat kuolivat, pojat lähtivät omilleen ja talo purettiin. Hirret jaettiin viiteen kasaan, yksi kullekin pojalle. Niin minä itse kuin moni muukin on kuullut, että talo on siirretty nykyiselle paikalle. Näin ei kuitenkaan ole, vaan talo on rakennettu lähialueen puista mutta pyritty tekemään samantyylinen kuin alkuperäinen rakennus. Ensin aiottiin se rakentaa Seurasaareen Helsinkiin mutta lopulta päädyttiin Pielisen rannalle Nurmekseen. Hankkeen vetäjänä toimi Suojärven Pitäjäseura. Rakentaminen aloitettiin 1977 Karjalan liiton avustuksella. Bomban talo ja kokonainen karjalaiskylä valmistuivat 1. elokuuta 1978.


Ryynäsen Ateljeen asuinrakennus Paaterin kirkko ja Kahvila

Opas Jari Turunen esitteli ilmeikkäästi Eeva Ryynäsen matkakohdetta ja teoksia

Nykyisin Bomba toimii ravintolana ja karjalaiskylässä on 50 huonetta eri rakennuksissa. Kalevan Hovi on rakennettu 1981 näyttely-, kokous- ja juhlakäyttöön. Se toimii myös Villi Pohjolan tukikohtana. Pihapiirissä lähellä Bombataloa on tunnetun suojärveläisen runonlaulajan, parantajan, kätilön ja selvännäkijän Ogoi Mäkäräisen patsas. Patsaan on tehnyt kuvanveistäjä Taisto Martiskainen. Hieman taaempana on Pyhän Sergein ja Valamolaisten tsasouna, jonka omistaa nykyisin Nurmeksen ortodoksinen seurakunta. Hotellin yhteydessä on kylpylä, Spa Bomba.


Bomban rakennus, selvännäkijä Ogoi Mäkäräisen patsas ja Seija Karhu kertoi Bombatalosta

Viimeisenä ruskaretkipäivänä oli tavattoman monipuolinen, jokaiselle – jotakin - aamiainen Bombatalon alakerrassa. Tarjonta ylitti kyllä normaalin hotelliaamiaisen. Kylläisinä lähdettiin vierailemaan Jussi Makkosen kulttuurikodissa. Taiteilija itse oli ovella vastassa ja toivotti lämpimästi tervetulleeksi viimeiseen kotikonserttiinsa, sillä perhe on muuttamassa Joensuuhun. Jussi Makkonen on tunnettu sellisti ja hän soitti yhdessä pianisti Nazig Azezianin kanssa Jean Sibeliuksen tuotantoa, mm. Kareliasarjasta osan, Valse Tristen ja konsertin päätöksenä Finlandian. Musiikin lomassa hän kertoi Sibeliuksen matkoista Pohjois-Karjalassa, Kolin ja Lieksan maisemissa. Jussi Makkonen on paitsi huippu sellisti myös mahtava tarinankertoja. Päästiin lähes mukaan Aino ja Jean Sibeliuksen häämatkalle. Konsertti oli kyllä vertaansa vailla upeassa miljöössä.


Sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezianin musisoivat, lopuksi otettiin ryhmäkuva

Sielun ja hengen ravinnon jälkeen olikin ruumiin ravitsemisen aika. Laitalan Lomat-ravintolassa tarjottiin karjalainen lounas karjalanpiirakoineen ja karjalanpaisteinen unohtamatta puolukkahilloa. Puolitajuttomina noustiin bussiin ja lähdettiin Oulua kohti. Bussi kulki Kajaanin kautta Vuolijoen kirkkoon, joka nykyään kuuluu Kajaanin luterilaiseen seurakuntaan. Suntio Keijo Moilanen esitteli asiantuntevasti kauniin kivikirkon ja vastaili kysymyksiin, joita hänelle esitettiin.


Vuolijoen kirkko, saarnastuoli poikkeuksellisesti oikealla ja alttaritauluna Viimeinen ehtoollinen

Matkan aikana Reijo ja allekirjoittanut kertoivat faktatietoja mm. voimaloista ja paikkakunnista, joiden ohi ajettiin. Matkalla laulettiin Kirsti P:n johdolla Nälkämaan laulu. Sää osaa jostain syystä suosia matkojamme. Niin nytkin. Joitakin sadekuuroja oli ja aurinko välillä pilkisti mutta muutoin ilma oli sopiva. Tyytyväisyys osallistujien kasvoilla vallan loisti Oulun bussiasemalla. Kiitoksia tuli puolin ja toisin. Me kaikki Raimo mukaan lukien teimme matkan!

Hannele Kaikkonen

Kuvat; Seija S, Sisko R, Marja L, Hannele K ja Reijo M

Presidenttien Kyösti Kallion ja K.J. Ståhlbergin jalanjäljillä 28.6.2023

Bussi saapui Ylivieskaan Pyhän kolminaisuuden kirkolle 9.30. Kirkkoherra Eija Nivala toivotti tervetulleeksi ja piti lyhyen hartaushetken virsineen ryhmälle. Hartauden teemana oli `Valo´, joka kuvaa parhaiten kirkkorakennustakin. Kaksi seurakunnan vapaaehtoistyöntekijää esittelivät kirkkoa. Ylivieskan entinen puukirkko paloi tuhopoltossa 2016. Uusi kirkko valmistui 2021 ja sen suunnittelija on Kimmo Lintula. Kirkon jälkeen mentiin aamupäiväkahville Helaalan Myllyn kesäkahvilaan, joka sijaitsee kauniilla paikalla Kalajoen rannalla.


Ylivieskan kirkko ja Palaneen kirkon historia pienoiskoossa sekä Ylivieskan kirkkoherra Eija Nivala

Matka jatkui kahvin jälkeen Nivalaan, jossa tutustuttiin Kyösti ja Kalervo Kallion museoon. Museossa oli runsaasti kuvanveistäjä Kalervo Kallion (28.8.1909 - 2.11.1969) taidekokoelmaa. Kalervo Kallio on veistänyt myös isästään patsaan, joka sijaitsee eduskuntatalon puistossa. Presidentti Kyösti Kallion (10.4.1873 -19.12.1940) mitalit ja ansiomerkit kuten hänen kotitilansa Heikkilän pienoismalli olivat esillä museossa. Kyösti Kallion vaimo Kaisa joutui yksin vastaamaan niin perheestä kuin maatilasta, kun Kallio itse toimi vuosikymmeniä ensin valtiopäivämiehenä ja sitten presidenttinä . Heillä oli tiivis kirjeenvaihto keskenään. Kyösti Kallion kuolema oli traaginen, hän sai sydäninfarktin Helsingin rautatieasemalla. Kyösti Kallio oli suorittanut keskikoulun eikä hänellä ollut akateemista tutkintoa. Jäähyväispuheessan hän sanoi eduskunnalle: ”Suokoon Jumala, että kansamme saisi ulkonaisen rauhan ja sisäisen yksimielisyyden turvin rakentaa tulevaisuuttaan sekä että uusi huomen koittaisi synnyinmaallemme valoisana ja onnellisena. Jumala synnyinmaata siunatkoon”.Museon esittelijänä oli reipas nuori kesätyöntekijä Jere Jämsä.


Kyösti Kallion museon edessä ja kuvia sisätiloista, jossa oli runsaasti Kalervo Kallion taidetta

Seuraavaksi kuljettiin Kallioiden sukuhaudalle ja Nivalan kirkkoon.


Kyösti Kallion hautamuistomerkki, Nivalan kirkko sisältä ja Nivalan sankarihautausmaa

Nivalassa lounastettiin Hotelli -ravintola Puustellissa, jossa oli maittava lounas.

Maittavan lounaan jälkeen jatkettiin matkaa Haapajärvelle maamme ensimmäisen presidenttimme Kaarlo Juho Ståhlbergin (28.1.1865 – 22.9.1952) lapsuudenkotimuseoon. Hänen isänsä oli pastori, joten talo on vanha pappila. Rakennus oli Ståhlbergien koti, vaikka sen tarvikkeista tiedettiin todella olleen K.J. Ståhlbergin käytössä vain voirasian, joka kulki mukana Oulussa, koulupaikassa. Muut esineet ja huonekalut hankittiin lahjoituksina. Isä kuoli, kun Kaarlo oli 8-vuotias. Äiti sai asua lasten kanssa muutaman vuoden pappilassa. Museon esittelijä Soili Pentikäinen kertoi talon mielenkiintoisista vaiheista kunnantupana, postitoimistona ja kansanhuollonvirastona. Talon oltiin hakkaamassa polttopuiksi, kunnes opettaja Juha Eronen ja toimittaja Ilmari Luhtasela perustivat entistämistoimikunnan, jonka toimesta rakennus purettiin ja siirrettiin lähes alkuperäiselle paikalleen. Myöhemmin koko perhe muutti Ouluun. Tuleva presidentti joutui nukkumaan toimeentulon niukkuuden vuoksi koulun, jossa äiti työskenteli, käytävällä.


K.J.Ståhlbergin museo, vanhaa esineistöä, mm. presidentin käytössä ollut voirasia ja vanha kaakeliuuni, mikä oli siirretty useita kertoja

Iltapäiväkahvit rahkapullan kanssa nautittiin Häggmanin kahvilassa. Kahvilan historiastakin saisi kirjoitettua tarinan. Mutta jätetään se toiseen kertaan. Kahvilan vastapäätä sijaitsee hiihtäjälegenda Mika Myllylän patsas.


Häggmannin kahvila, Mika Myllylän hiihtäjäpatsas ja Haapajärven kirkko

Lopuksi oli mahdollisuus käydä Haapajärven Kristuksen kirkastumisen kirkossa, jossa esittelijänä toimi diakoni Maria Paananen.


Haapajärven kirkko sisätiloista ja vaivaisukko

Kotimatka sujui mukavasti keskustellen ja Saga Travelin kuljettajana toiminut Jonne Kokkonen kyyditsi meidät turvallisesti Ouluun, jonne saavuimme määräajassa.

Hannele Kaikkonen

Kuvat; Arja ja Olavi Laiho sekä Hannele Kaikkonen.

Katsaus perämeren satamien toimintaan 20.4.2023 Ravintola Perla

Lounaan jälkeen satamaneuvos Kalle Heikkinen luennoi Perämeren satamien toiminnasta. Saatiin runsaasti tilastotietoja ennen ja nyt. Heikkinen esitteli myös maa- ja merialueiden tuulivoimalapuistot Opittiin myös muutama uusi käsite; jäänsärkijä on jäänmurtaja ja tuulivoimalan siipi ei ole siipi vaan lapa. Luento oli sangen antoisa ja jäseniltä tuli kysymyksiä, joihin saatiin hyvät vastaukset.


Mielenkiintoisen esitelmän luennoi Kalle Heikkinen

Hannele Kaikkonen

Jouluhartaus Tuiran kirkossa 15.12.2022

Lumisena torstai-iltapäivänä Tuiran kirkkoon saapui reilu kolmekymmentä henkilöä. Reijo Mikkonen toivotti väen tervetulleeksi. Kirkkoherra Niilo Pesonen esitteli aluksi kirkkoa ja sen historiaa. Kirkko vihittiin 1916 rukoushuoneeksi. 1966 Tuira erotettiin omaksi seurakunnaksi.Samaan aikaan rakennettiin lisäosat kirkon molemmille puolille.


Reijo Mikkonen avasi Jouluhartauden


Kirkkoherra Niilo Pesonen

Kirkon esittelyn jälkeen kirkkoherra toimitti jouluhartauden. Kirkkoherra toi esille monta näkökulmaa yhdistyksestämme. Hän totesi, että yhdistyksemme on esimerkillinen toimija, sillä pyrimme ottamaan matkoillamme kohteiksi kirkkoja. Arja Laiho luki Luukkaan Jouluevankeliumia.


Arja Laiho luki Jouluevankeliumin


Votiivilaiva Toivo

Tuiran kirkon votiivilaiva on kuuluisan oululaisen fregatti Toivon pienoismalli. Sen on rakentanut alkuperäisen purjelaivan piirustusten mukaan Einari Soronen. Laiva on vanha kristillinen symboli, joka kuvastaa kirkkoa ja kristillistä seurakuntaa, mutta myös tavallisen kristityn vaellusta kohti ikuisuutta.


Joulun Seimi-teos ja Tuiran kirkon alttariveistos

Tuiran kirkon alttarin yläpuolelle on kiinnitetty suurikokoinen krusifiksi, joka kuvaa Golgatan tapahtumia hetkellä, jolloin Jeesus antoi henkensä. Pronssista valettu Kristus-hahmo riippuu maalaamattomassa yksinkertaisessa puuristissä katse alaspäin luotuna ja pää hieman vasenta olkapäätä kohti kallistuneena. Kuvanveistäjä Martti Tarvaisen valmistama veistos asetettiin paikalleen 1967. Veistos muodostaa yhdessä kuorin ikkunoihin sijoitettujen lasimaalausten kanssa Raamatun pelastushistoriasta kertovan kokonaisuuden. Kuvataiteilija Paavo Leinosen teokset Kristuksen syntymä ja Ylösnousemus valmistuivat 1952.

Yhdessä laulettiin joululauluja kuten En etsi valtaa loistoa, Ilouutinen ja Sydämeeni joulun teen. Kanttori Sanna Kujala säesti aluksi pianolla ja siirtyi sitten parvelle säestämään uruilla Maa on niin kaunis. Tämän jälkeen siirryttiin seurakuntasaliin, jossa oli kahvitarjoilu. Allekirjoittanut kiitteli jäsenistöä ja aveceja kuluneesta vuodesta. Pöydissä alkoi heti kuulua puheensorinaa, josta voi päätellä tilaisuuden olevan mukavan.


Kahvittelu seurakuntasalissa

Kaunis kirkko ja kaunis tilaisuus. Alkoi tuntua joululta.

Hallitus toivottaa Rauhaisaa Joulua ja Onnea Vuodelle 2023.

Hannele Kaikkonen

Koillismaan ruskaretki 14-15.9.2022

Oulu - Syöte - Posio - Kuusamo - Taivalkoski - Pudasjärvi – Oulu

Aamulla varhain lähdettiin Saaga Travelin bussilla (tosin tällä kertaa STP:n lainavälineellä) Martti Volotisen ohjaamana Koillismaan ruskaretkelle. Aamu oli tihkusateinen mutta suhteellisen lämmin. Käsky oli käynyt aiemmin, ettei kannata syödä runsasta aamiaista, sillä ensimmäinen etappi oli Pikku-Syöte, jossa nautittiin maukas aamiainen. Hotelli Pikku-Syötteen omistaa Setlementti Vuolle. Ennen sinne menoa piipahdettiin Ison-Syötteen huipulla. Sumu esti selkeää näkyvyyttä, mutta luonnon kauneus kuitenkin loisti. Aamiaisen jälkeen lähdettiin kohti Posiota.

Reijo Mikkonen antoi matkustajille tietoa Syötteestä, sen kansallispuistosta ja laskettelukeskuksista. Kansallispuisto sijaitsee Pudasjärven, Posion ja Taivalkosken kuntien alueella. Kansallispuistossa näkyvät merkit suoniittykulttuurista, kaskiviljelystä ja metsätaloudesta sekä poronhoidosta. Metsähallituksen luontokeskus tarjoaa tietoa kulttuuriperinnöstä ja luonnosta. Laskettelurinteistä Pikku-Syöte sijaitsee 386 metrin korkeudessa merenpinnasta ja Iso-Syöte 432,5 metrin korkeudessa.

Arja Laiho kertoi omasta synnyin kunnastaan, Taivalkoskesta. Taivalkosken ensimmäiset asukkaan olivat lappalaisia ja saamelaisia Iijoen suoman kulkureitin ja ruoan ansiosta. 1700-luvulla asukkaita oli 150, 1960-luvulla asukkaita oli yli 6100 ja nykyään alle 4000, joista eläkeläisten osuus on 36,7%. Arja näytti myös kotitalonsa ja kansakoulunsa.

Posiolla ajettiin Pentik-mäelle. Ennen sinne saapumista allekirjoittanut kertoi Anu Pentikistä taiteilijana ja yrittäjänä sekä Pentikin yritystoiminnasta alkaen yrityksen perustamisesta 1971 tähän päivään asti. Kuinka Anu on luonut keramiikkaa ja nahka-asusteita lastenhuoneessa, kellarissa ja yrityksen toimitiloissa. Nykyään Pentik Oy käsittää keramiikkatehtaan ja Pentik-mäen kahviloineen, museoineen ja galleria- ja näyttelytiloineen. Pentikin historia on todella kiehtova, se on ottanut suuria riskiä lähes koko toimintansa ajan. Vähentänyt tuotteitaan lamavuosina mutta laajentanut myös laman aikana rakentamalla myymäläketjua. Anu Pentik on pitänyt muutamia isoja näyttelyitä yksin tai yhdessä muiden taiteilijoiden kanssa. Viimeisin on 2017 Suomen 100-vuotis juhlatapahtumiin liittyvä Kolme tilaa Helsingin Taidehallissa. Hän on Lapin Yliopiston kunniatohtori ja saanut Pro Finlandia –mitalin 2014 sekä muotoilun valtionpalkinnon 2021. ”Kun katsoo maailmaa kerran avoimesti ja luovasti, ei muita katsomisentapoja tarvita. Jos tekee mieli tehdä nahkahousut, silloin nahkahousut on aivan ehdottomasti tehtävä.”

Tutustuttiin paikkaan ja rakennuksiin kaikki omaan tahtiin ja kiinnostuksen mukaan. Itselle teki vaikutuksen Pentik-Galleria, jossa on upeita töitä esillä ja alakerrassa on isoja kuvia tuotannosta sekä Anun ja Topin ajatuksia videolla. Puoli-hullu shoppailija kun olen, en tietenkään voinut olla ostamatta mm. kynttilöitä mutta niitähän tarvitaan tähän vuoden aikaan!

Lounas tarjoiltiin maittavassa lähiruokapaikassa Lomakeskus Himmerkissä. Suvi Kekäläinen kertoi Himmerkin tarinan. Himmerki sijaitsee Kitkajärven rannalla kauniissa paikassa. Ravintolan lähistöllä sijaitsevat erikokoiset lomamökit. Kesäisin siellä vierailevista on 80% suomalaisia ja 20% ulkomaalaisia, talvella tilanne on päinvastainen. Varsinkin hollantilaiset ovat mieltyneet Himmerkiin. Sekä Pentik Oy että Lomakeskus Himmerki ovat saaneet Green Key ja Suistainable Travel sertifikaatit.

Matkalla Rukalle vierailtiin Kartanokahvila ja Tilapuoti Korpihillassa, joka sijaitsee Riisitunturin kupeessa. Sen omistaja Ritva Korpihilla (ent. Kokko) tarinoi paikan synnystä ja nykyisestä toiminnasta. ”Unelma, joka sai siivet ja löysi paikan eteläisestä Lapista, Tolvankylästä, Posiolta.” Saatiin nauttia hyvästä vastaanotosta Korpihillan Kuohuvan Kuusenkerkän kera. Mielenkiintoinen paikka ja iso hatunnosto yrittäjälle. Ennen hotelli Scandiciin saapumista Martti kierrätti meitä Rukalla. Hotelliin majoittumisen jälkeen oli muutaman tunnin tauko. Illallinen nautittiin Rukahovissa.

Matka jatkui hyvän aamiaisen jälkeen Oulangan kansallispuistoon. Siellä Elisa Heikkilä kertoi Oulangasta, joka on toiseksi vanhin kansallispuisto Pallaksen jälkeen. Oulangan kansallispuisto sijaitsee Kuusamon ja Sallan alueella, Koillismaan ylängössä. Idässä se rajoittuu Venäjään ja rajan takaiseen Paanajärven kansallispuistoon. Yhteistyö on ollut tiivistä mutta Venäjän hyökkäys Ukrainaan on se toistaiseksi lopettanut. Oulangassa on useita vaellusreittejä, joista kuuluisimmat ovat Karhunkierros ja Pienikarhunkierros. Maisemaa hallitsevat mäntymetsät, jokilaaksot koskineen ja hiekkatörmineen sekä suoalueineen. Eliölajisto, niin eläin- kuin kasvilajien, on rikas. Oulangalla sijaitsee myös Kiutaköngäs, jyrkkien koskien sarja. Meille näytettiin myös filmi Oulangan ja Paanajärven kansallispuistoista. Osa matkailijoista kävi Kiutakönkäällä. 2019 Oulangalla kävijöitä oli reilu 81000 ja 2020 82300. Lopuksi juotiin sämpyläkahvit. Kuusamon kaupunkiin tutustuttiin Reijon opastuksella pikaisesti.

Alkujaan Kuusamo luettiin Kemin Lappiin. 1670 luvulla Kuusamoon saapui väkeä Kainuusta, Pudasjärveltä, Iistä ja Tornio-ja Kemijoen varresta. Tärkeitä elinkeinoja olivat maanviljely, poronhoito ja tervanpoltto. Kuusamo tuli kaupungiksi 2000. Asukkaita siellä on n.15000. Matkailu on valtti tämän päivän Kuusamossa monipuolisine mahdollisuuksineen. Kuusamossa sijaitsee myös Suomen eläviin suurpetoihin keskittynyt Kuusamon Suurpetokeskus. Merkittävä työnantaja Kuusamossa on saha-alan yritys Pölkky Oy. Jos Taivalkoskella asui Kalle Päätalo, niin Kuusamossa syntyneitä kuuluisia kirjailijoita ovat mm. Tommi Kinnunen ja Minna Rytisalo. Myös varapuheenjohtajamme Reijo on täällä syntynyt. Mielenkiintoinen oli myös tarina kirkonkellojen katoamisesta sota-aikana. Niiden luultiin sulaneen kuumuudessa tai ne oli varastettu. 1959 joukko saksalaisia sotilaita vieraili Kuusamossa ja he kertoivat, että kellot on kätketty hautausmaahan. Kellot löytyivät saksalaisten sankarihautausmaalta.

Seuraava kohde oli Taivalkoski. Arja kertoi Taivalkosken merkittävistä nähtävyyksistä kuten Kalle Päätalon muistomerkki Irronneet lehdet, jonka on suunnitellut taiteilija ja arkkitehti Arja Renell (matkan aikana oivalsin, että ko henkilö on pikkuserkkuni!), Jalavan 130 vuotta vanha kauppakartano, jossa edelleen on myynnissä jatsareita, pussihousuja ja flanellipaitoja sekä Päätalokeskus. Päätalokeskuksessa vierailtiin kierrellen museota ja katsoen filmiä Kallen lapsuudesta. Päätalon lapsuudenkoti sijaitsee Kallioniemessä Jokijärvellä, jonka rannalla on Unohdettu Vonkamies-patsas.

Nälkä jo murisi vatsassa ja mentiin lounaalle hotelli Herkon ravintolaan. Torstai kun oli, niin alkuruokana oli tietenkin hernekeittoa ja jälkiruokana pannukakkua. Kyllä nälkä lähti!

Arja antoi tietoa Pudasjärven kaupungista, joka sai kaupunki oikeudet 2004. Asukkaita oli enimmillään 1960 15700. Vuonna 2020 vain vajaa 8000 asukasta. Yksi merkittävä rakennus paikkakunnalla on Tuomas Sammalvuo –liikuntakeskus. Ainakin kaikki lentopalloa seuraavat tietävät henkilön!

Viimeiseksi tutustuttiin Pudasjärvellä Hyvän Olon Keskukseen. Kiinteistöpäällikkö Petri Granlund esitteli Pudasjärven hirsirakennuksia: päiväkoti, kampus ja kerrostalot. Hyvän Olon Keskuksessa sijaitsevat terveysasema, sosiaalitoimi, kirjasto, kulttuuritoimen tilat, nuorisotilat, kolme liiketilaa ja auditorio. Rakennus on kaiken ikäisiä palveleva. Erittäin kaunis rakennus ja puulta tuoksuva. Sirkka Könösen Taikaholvi -ryijy on seinällä. Kirjaston yllä tarkkailee lukijoita Martti Aihan teos Keinu ja pääoven edessä on Taiteilijaryhmä Neonin luonnos teräksinen Kaarna. Tapaaminen oli erittäin mielenkiintoinen, kysymyksiä tuli runsaasti. Oltiin ensimmäinen ryhmä, joka tutustui taloon. Aika näyttää miten rakennus tulee pysymään terveenä. Onhan Suomessa paljon kauan sitten rakennettuja hirsitaloja, jotka ovat hyvin säilyneitä.

Tässä oli tarinaa Koillismaalta. Mutta se ruska! Oli kaunista; puiden lehdet olivat keltaisia ja maa oli paikoin punainen. Sumu jonkin verran aamuisin vähensi näkyvyyttä ja varsinkin torstaina satoi lähes koko päivän. Voidaan olla onnellisia, kun meillä on neljä vuoden aikaa ja syksy.

Hannele Kaikkonen

Kuvat löytyvät yhdistyksen kotisivuilta kuvagalleriasta.

Oulun puukasarmialueella vierailu 16.8.2022

Aluksi kokoonnuimme opastetulle kierrokselle Komentajan talon H14 eteen. Ulkoa siirryttiin uusittuun Artteli-juhlasaliin, jossa kiinteistöpäällikkö Petri Petäjäjärvi kertoi vanhan kasarmialueen historiasta ja alueen nykyisestä toiminnasta. Kasarmialueen omistaa Hengitysliitto ry. Matti Rossi jatkoi kertoen kasarmialueen historiasta ja henkilöistä. Reijo Mikkonen puolestaan valotti entistä työpaikkaansa kuvin ja sanoin. Kasarmialueella toimii nykyisin ammatillinen erityisoppilaitos, Ammattiopisto Luovi. Luovissa tapahtuvista opinnoista ja opiskelijoista kertoi rehtori Seija Karvonen. Osallistujat kyselivät runsaasti alustajilta asioita. Tämän jälkeen siirryttiin ulos, jossa Petri Petäjäjärvi kertoi rakennusten uudistamisista. Koska rakennukset ovat valmistuneet 1800-luvun lopulla, ne ovat jatkuvan saneerauksen kohteina. Rakennuksissa pyritään pitämään tarkasti perinteistä kiinni, mutta esimerkiksi ilmanvaihdon parantamiseksi on tehty ja tehdään paljon töitä.

Vierailun päätteeksi lounastettiin Ravintola Kasarmissa, jossa oli erittäin maittava buffet-lounas. Oli kesäinen todella lämmin päivä. Iltaa myöten maisemat pimenivät ja Ouluun saatiin hirmuinen ukkosilma ja runsaasti tulvia.

Hannele Kaikkonen

Kuvat löytyvät yhdistyksen kotisivuilta kuvagalleriasta.

Pessimismimusikaali Puolangalla 16.7.2022

Heinäkuun puolessa välissä tehtiin matka Puolangalle ja Yli-Kiiminkiin. Päivälle oli luvattu sade-ja ukkoskuuroja mutta valtaosa siitä oli sateetonta ja jopa aurinko useasti paistoi. Menomatkalla pysähdyttiin Särkijärven Helmeen lounastamaan, mutta jonkinlainen tietokatkos Saaga Travelin ja ruokailun järjestäjän välillä aiheutti sen, ettei saatu ruokaa silloin vaan se luvattiin tarjota vasta musikaalin jälkeen. Matka suunnattiinkin Hepokankaan kahvilaan, jossa ravintoloitsija tarjosi kahvin ja munkin/pannukakun. Alun perin ohjelmassa oli sämpylätarjoilu musikaalin jälkeen. Mutta ravintoloitsija ei ehtinyt niitä valmistaa, koska meillä oli kiire musikaaliin.

Pessimismimusikaali olikin näkemisen arvoinen. Nuoret panivat itsensä likoon tanssien, laulaen ja dialogeineen, vaikka saivatkin vettä niskaansa ukkoskuurin aikana. Pessimies ja Optinaisoletettu taistelivat paremmuudestaan Puolangalla muiden kuntalaisten keskellä. Taisi käydä niin, että molemmat voittivat, tuli siis tasapeli ja Puolanka sai hyvän maineen takaisin. Jonkun lautakunnan puheenjohtaja sai istua valta osan musikaalista puussa. Tätä en soisi itselleni tapahtuvan puheenjohtajana ollessani! Osa matkalaisista oli nähnyt ko esityksen jo kaksi kertaa aikaisemmin (tämähän oli kolmas Pessimismimusikaali) ja pitivät edelleenkin esityksestä.

Perin tyytyväisinä lähdettiin ajamaan kohti Särkijärven Helmeä. Ruoka saatiin mutta osa siitä loppui kesken. WC tila oli epäsiisti eikä käytös paikassa ollut asiallista. Tästä annettiin palaute Saaga Travelille, mutta myös itsellemme. Hallituksen tulisi tarkistaa vielä kaikki ennen matkan alkua.

Matka jatkui Yli-Kiiminkiin. Matkalla käväistiin Nuijamiehen tanssilavalla, jonka parkkipaikalla nautittiin pillimehut ja pullat. Sampo Kaikkosen Ateljee-Galleria pelasti loppupäivän. Taidokkaat maalaukset ja taiteilijan kertomukset taiteestaan olivat kiinnostavia. Varsinkin Oulun Tuomiokirkkoon maalattu Taivaanranta innosti niin taiteilijaa itseään kuin kuulijoitakin. Galleriassa tarjottiin kahvia, teetä ja taiteilijan anopin tekemää maukasta mustikkapiirakkaa.

Ateljee-Galleria on rakennettu kivinavetan heinävintille. Upeaan miljööseen kuuluvat tilan punainen päärakennus ja hirsiaitat. Kaunista!

Matka alkoi klo 9.00 ja päättyi n. 19.00 Oulun linja-autoasemalla. Vaikka kaikki ei mennyt ohjelman mukaisesti ja pientä pettymystä matkaan osui. niin luulen ja tietenkin toivon, että onnistumiset painuisivat enemmän mieleen ja muistiin. Kysyin matka loppuvaiheessa matkalaisilta, olisiko hyveejännyt jäädä kotiin aamulla, jolloin bussista kuului vain ”ei” vastauksia.

Hannele Kaikkonen

Kuvat löytyvät yhdistyksen kotisivuilta klikkaamalla f-kuvaketta ja kuvagalleriasta.

Tyrnävän kotiseutukierros 1.6.2022

Juuri kun on toivuttu mukavasta Ruotsinmatkasta, lähdettiin kotiseutumatkalle Tyrnävälle. Matkanjohtajana ja oppaana toimi yhdistyksen jäsen Arja Pullinen ja bussinkuljettajana Juha Porola. Ensin tutustuttiin Temmeksen pieneen 1767 valmistuneeseen tukipilarikirkkoon. Vaivaisukko otti meidät vastaan aidan edessä. Alpo Saksio, entinen suntio, esitteli kirkon seikkaperäisesti. Lopuksi laulettiin yhdessä Suvivirrestä kolme säkeistöä. Mikä on sen ihanampaa ja nostalgistakin kuin laulaa kesän ensimmäisenä päivänä Suvivirsi?

Arja kertoi Tyrnävän historiasta ja nykyisyydestä, elinkeinosta ja kulttuurista. Peruna on tehnyt Tyrnävästä kuuluisan. Valtavia perunapeltoja ja –laatikkokasoja oli runsaasti useassa paikassa. Tyrnävällä jakaannuttiin kahteen osaan; toinen meni ensin tutustumaan kirjastoon ja toinen ryhmä munkkikahville Pömilään. Termi Pömilä tarkoittaa jutustelua kahvin kera. Nimenomaan miehet pömisivät kahvin äärellä. Herkullisen munkkikahvin lomassa Marika Keränen esitteli Pömilän toimintaa. Kirjastossa Arja esitteli rakennuksen historiaa ja kiersimme taloa. Kirjasto on todella kauniisti remontoitu vanhaa rakennusta kunnioittaen aina värisävyjä myöten. Lukusalin seinällä oleva ME taulu ihastutti monia.

Kirjastosta siirryttiin Tyrnävän puukirkkoon, joka valmistui 1873. Kirkon historiaa ja toimintaa esitteli seurakunnan kappalainen Ville Karppelin. Alttarin molemmin puolin olivat kauniit amppeliristit. Lopuksi pidettiin pieni hartaustilaisuus rukouksineen.

Matkaa jatkettiin koivukujaa pitkin Hannuksen Piilopirtille. Piilopirtin isäntä Heikki Hannus kertoi talon toiminnasta. Piilopirttiinhän kuuluu lomamökkejä, huoneita ja saunoja. Nautittiin todella maittavaa lohikeittoa leipien kanssa ja jälkiruokana juotiin piirakkakahvit. Kauniilla paikalla kauniit rakennukset ja naapurin hevoset ihastuttivat aitauksessaan.

Lopuksi ajettiin todella kapeita teitä pitkin Linnunradan alpakkatilalle Kempeleen Juurussuolle. Sanna Siira esitteli tilaa ja vastaili kysymyksiin. Alpakoiden lisäksi tilalla on kanoja ja kukko. Saatiin lähietäisyydeltä tutustua eläimiin ja alpakoille annettiin ihan kädestä pitäen porkkanasiivuja. Vierailtiin myös tilan pienessä myymälässä. Sitten olikin kotiinlähdön aika.

Taas oli mukava ja antoisa matka. Itse kun olen Niemen poikien Ouluun kuljettama vajaa yhdeksän vuotta sitten, tuntui kuin olisin ihmemaassa. Paljon olen juuri matkailuyhdistyksessä mukana olleena oppinut tuntemaan lähiseutua mutta paljon on vielä opittavaakin.

Hannele Kaikkonen

Kuvat löytyvät yhdistyksen kotisivuilta klikkaamalla f-kuvaketta ja kuvagalleriasta.

RUOTSIN KORKEA RANNIKKO JA PERÄMEREN KIERROS 18-21.5.2022

Oulu - Vaasa - Umeå - Höga Kusten - Sundsvall - Umeå - Piteå - Storforsen – Oulu

Keväisenä keskiviikkoaamuna lähdettiin Oulun linja-autoasemalta Pietarsaaren kautta Vaasaan . Matkanjohtajana toimi varapuheenjohtaja Reijo Mikkonen ja kuljettajana Martti Volotinen. Aamupäiväkahvit juotiin Olga Gokkoevan tekemien karjalanpiirakoiden kanssa Kalajoella. Karjalapiirakoiden tuotto meni SPR:n katastrofirahastoon. Matkaa jatkettiin Kokkolaan, josta ajettiin seitsemän sillan kautta Pietarsaareen. Yhdistyksemme jäsen Seppo Mähönen esitteli sillat. Ennen Pietarsaarta syötiin lounas Larsmon (Luodon) Strandbodenissa. Kauniissa Pietarsaaressa kierreltiin hiukan kaupunkia. Seuraavaksi tutustuttiin Suomen ensimmäiseen arktiseen museoon Nanoqiin. Nanoqissa oppaana toimi museointendentti Linda Lindroos ja paikalla oli myös museonjohtaja Pentti Kronqvist. Nanoq osoittautui todella viehättäväksi alueeksi, olihan siellä tunnelmallinen kirkko ja turvemaja sekä runsaasti muita rakennuksia siltoineen. Matka jatkui Vaasaan, jossa majoituttiin Sokos hotelli Vaakunaan. Hotelliin kirjautumisen jälkeen tutustuttiin Vaasan kaupunkiin oppaan johdolla. Käytiin myös Strömsössä, jossa kierreltiin aluetta. Illallinen syötiin Raippaluodon sillan kupeessa olevassa ravintola Bernyssä maittava buffee ateria. Ravintola oli kauniilla paikalla.

Toinen matkapäivä aloitettiin aamuvarhaisella aamiaisella, sillä matka jatkui Aurora Botnia - laivalla Vaasasta Uumajaan. Ennen kuin noustiin laivaan, jouduttiin todistamaan henkilöllisyys, palattiin siis hiukan menneeseen aikaan. Aurora Botnia on Wasalinen uusi laiva, jossa on huomioitu ekologisuus niin polttoaineen kuin sisustuksen osalta. Uumajassa bussiin nousi oppaaksi Kaarina Honkanen, joka oli mukana myös seuraavana päivänä. Hän paitsi opasti matkan varrella olevia nähtävyyksiä ja paikkoja, kertoi myös päivän uutisia mm. Suomen ja Ruotsin Natojäsenyyden hakemisesta ja muita mielenkiintoisia asioita. Hän oli erittäin hyvä ja pätevä opas. Uumajasta ajettiin Örnsköldsvikiin, jossa lounastettiin Chef by the Sea ravintolassa. Siellä ihmeteltiin erilaisia kuppeja, joista syötiin niin alkuruoka kuin pääruokakin. Lounaan jälkeen siirryttiin bussilla Naturum Höga Kustenin maailmanperintökohteeseen. Skuleberget Naturum opastuskeskuksessa opas Natalie esitteli kuvin ja sanoin maakohoamisen historiaa. Hän oli paneutunut erinomaisesti asiaan. Kuvat selvensivät vielä enemmän miten maa on kohonnut merestä vuosituhansien aikana. Muutenkin opastuskeskus oli erittäin kauniilla paikalla suuren vuoren alapuolella. Vierailun jälkeen ajettiin Sundsvalliin, jossa majoituttiin hotelli Scandiciin. Illallinen syötiin hotellissa ja sen jälkeen oli tutustuminen Sundsvallin keskustaan Kaarina oppaan johdolla.

Kolmas päivä alkoi aamiaisen jälkeen paluulla takaisin Uumajaan. Matkan aikana nähtiin todella kauniita maisemia; jos Suomea sanotaan tuhansien järvien maaksi, niin ei Ruotsi kyllä häviä siinä. Järviä ja jokia oli vähän väliä metsien ja peltojen keskellä. Yksi hieno nähtävyys oli korkea Höga Kusten – riippusilta. Uumajaan saavuttiin lounaalle, joka nautittiin Sjöbris laivaravintolassa. Jonkinlainen tietokatkos aiheutti sen, että meille varatut pöydät olivat yläkannella ja lounas kaikkineen olisi pitänyt hakea kunkin itse alakerrasta. Portaat olivat kohtalaisen jyrkät. Matkanjohtaja Reijo ja kuljettaja Martti ottivat ohjat käsiinsä ja aloittivat tarjoilun Liisa sihteerin avustuksella. Kaikki meni hyvin ja kevyen mutta maukkaan lounaan jälkeen lähdettiin kiertämään Uumajaa, jossa tutustuttiin mm. Uumajan kirkkoon. Uumajassa on paljon kauniita vanhoja rakennuksia. Entinen mielisairaala-alue oli kunnostettu puistomaiseksi kunnanosaksi, jossa nykyisin toimii päiväkoteja, kouluja ja vanhusten hoivataloja. Oppaamme Kaarina Honkanen jäi kyydistä Uumajaan. Hän sai Reijon tekemät puulastan ja kattilanalustan muistoksi. Ja runsaat aplodit.

Matka jatkui Piitimen Stadshotelliin. Illallinen aloitettiin laulamalla hämähämähäkki- sävelin Arja Laihon sanoittama laulu Laurialan sisaruksille, joista yksi asuu edelleen Ruotsissa. Sisarusten tapaaminen vaikutti meihin kaikkiin hyvin herkistävästi. Yön osa meistä nukkui kristallikruunun alla. Hotelli oli vanha ja tunnelmallinen. Nukutun yön ja aamiaisen jälkeen suunnattiin kohti pohjoista Storforsenin luonnonsuojelualuetta. Storforsen on Pohjoismaiden ja Euroopan suurin valjastamaton koski Piitimenjoessa. Koski oli todella kaunis korkeine vesikuohuineen. Koskea pääsi katsomaan pitkospuita kulkien. Koskelle pääsi myös kivikkoista ja kallioista väylää pitkin. Pienten purojen yli oli rakennettu kaarisiltoja. Storforsenin näkeminen oli todella vaikuttava. Koskivaelluksen jälkeen nautittiin matkan viimeinen lounas hotelli Storforsenissa. Erittäin maittavan buffee lounaan jälkeen alkoi kotimatka. Reitti kulki mm. Älvsbyn, Luulajan ja Kainuun eli Kalixin kautta Haaparantaan. Haaparannassa juotiin ihanat mansikkaleivoskahvit Cape Eastissa, jonne olikin mutkainen kiertoreitti. Onneksi saatiin paikallinen kuljettaja opastamaan meidät autollaan paikalle.

Mitä matkasta jäi taskuun? Ensimmäisenä aivan loistava matkaseurue. Ihan priimaa. Martti kuljettaja loi turvallisen olon miellyttävällä käytöksellään ja huumorilla. Reijo matkanjohtajana oli vertaansa vailla. Arja Laiho piti tietokilpailuja ja luki tarinoita. Reijo järjesti bingon. Allekirjoittanut sai siis ensimmäisen kerran sitten oppikoulun, jossa englannin opettaja järjesti bingoja in english, osallistua bingoon ja vielä voittaakin siinä. Kaikki sujui hyvin, jos ei ihan suunnitelmallisesti, niin sujui kuitenkin. Se opittiin, että Ruotsissa toilet-kulttuuri on toisenlaista kuin mihin on totuttu. Mutta onneksi puskapissausta ei tarvinnut harrastaa. Upeat maisemat tekivät myös suuren vaikutuksen. Palvelu oli joka paikassa ystävällistä. Sääkin suosi meitä koko matkan. Paha black out aiheutti itselleni ongelman Sundsvallissa, kun piti maksaa lasi viiniä enkä muistanut mitä `maksaa` on ruotsiksi. Kunnes tuli mieleeni sanonta pappa betalar. Näin selvisin 100 kruunun viinistä.

Hannele Kaikkonen

Kuvat löytyvät yhdistyksen kotisivuilta klikkaamalla f-kuvaketta ja kuvagalleriasta.

MUN OULU NÄKÖISLEHDEN KIRJOITUS 4.10.2021

Pohjois-Pohjanmaan matkailuyhdistys 125 vuotta – nykyisin toiminta keskittyy monipuoliseen matkatarjontaan jäsenilleen

Kirjoittaja: Anne Laurila

Alkuaikoina matkailuyhdistyksen rooli oli lisätä kotimaan tuntemusta sekä kehittää tieverkostoa ja matkailupalveluita. Oulu oli silloisen matkailuverkoston pohjoisin päätepiste ja toiminta keskittyi Oulujoen koskiliikenteen edistämiseen. Nykyisin matkailuyhdistys järjestää aktiivisesti matkoja jäsenilleen maakunnassa ja muualla Suomessa.

Suomen Matkailijayhdistys perustettiin vuonna 1887. Tuolloin ei olosuhteet matkailulle olleet kovin hyvät. Matkailureittejä oli varsinaisesti vain yksi ja Oulu oli reitin pohjoisin päätepysäkki. Maaseudun majoitusolot olivat alkeelliset, matkaopaskirjallisuutta ei ollut lainkaan ja länsimaista tuleva ulkomainen matkailijaliikenne oli aivan mitätön.

Matkailuharrastus oli kuitenkin virinnyt Euroopassa ja Suomen Matkailijayhdistyksen kansallismieliset perustajat halusivat edistää matkailua kotimaassa.

Ouluun perustettiin 1895 Suomen Matkailijayhdistyksen haaraosasto, jonka tehtävänä oli edistää Oulujoella liikkumista. Vuonna 1898 Oulun paikallisosasto aloitti koskiveneliikennekokeilun, joka vakiintui vuonna 1906 aikataulunmukaiseksi Suomen Matkailijayhdistyksen toiminnaksi.

Koskiveneliikenne jatkui aina 1940-luvun puoliväliin, Oulujoen koskien patoamiseen asti. Koskiveneliikenteeseen liittyi myös vuodesta 1926 sen lähtöpaikassa Vaalassa hoidettavaksi otettu hotelli sekä linja-autoliikennettä reiteillä Oulu-Vaala ja Muhos-Oulu.

Suomen Matkailijayhdistyksen toiminta muuttui sotien jälkeen, kun kansallinen yhdistys muutti järjestystään siten, että jäseninä saattoi olla ainoastaan muita yhdistyksiä. Vuonna 1942 jäseneksi liittyi mukaan Pohjois-Pohjanmaan matkailuyhdistys, jonka pohjalta nykyinen, itsenäisesti toimiva yhdistys toimii vielä tänä päivänäkin.

Pohjois-Pohjanmaan matkailuyhdistys perustettiin Oulun kaupungin valtuustosalissa silloisen kaupunginjohtaja Eino Leinon toimesta. Yhdistyksen ensimmäisenä hallituksen puheenjohtajana toimi talousvaikuttaja ja kaupungin valtuutettu Otto Karhi.

Jäsenmatkoista keskeinen osa toimintaa

Paikallisten matkailuyhdistysten toiminta muutti muotoaan merkittävästi 70-luvun lopulla. Tuolloin kunnat ja maakunnat ottivat näkyvämpää roolia alueiden matkailun kehittämiseksi ja matkailuyhdistys keskittyi aktiivisemmin jäsenmatkojen järjestämiseen. Ohjelmiin on kuulunut keskeisesti teatterivierailut ja tutustuminen muihin kulttuurikohteisiin.

“Toiminta on muuttanut muotoaan vuosien saatossa. 80-luvun taitteessa matkailua alettiin kehittämään systemaattisesti elinkeinotoimintana, jolloin yhdistyksen rooli painottui enemmän jäsenmatkoihin. Toki yhdistyksellä edelleen oli matkailun edistäminen tavoitteena ja yhdistys oli mukana toiminnassa erilaisin aloittein ja matkailumarkkinoinnissa”, kertaa yhdistyksen toimintaa puheenjohtajana vetänyt Matti Rossi.

Rossi on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana 32 vuotta, vuodesta 1976 vuoteen 2008 jonka jälkeen vielä hallituksessa 12 vuotta.

Teatterin vakituinen yleisö

Pohjois-Pohjanmaan matkailuyhdistys järjestää keskimäärin kymmenen tapahtumaa vuodessa, matkoja lähiseudulle ja vähän kauemmaskin. Teatteri, musiikki, kuvataiteet ja alueen historia ovat olleet mukana matkoilla monipuolisesti yhdistyksen toiminnassa.

“Mielestäni reissut ovat olleet upeita ja ne ovat myös todella suosittuja. Saamme myös teattereihin lippuja hyvin, Oulun kaupungin teatterin Billy Eliotiin meillä on 40 lippua ja menemme katsomaan myös Siltatanssit. Viimeksi olin mukana kokemassa Oulujoen pyhiinvaellusreittiä, se oli todella mielenkiintoinen, en ollut käynyt kaikissa reitin kirkoissa. Vierailullamme Utajärven kirkkoon kirkkoherra tuli tapaamaan meitä - usein retkillämme tuleekin nähtyä tai koettua jotain sellaista, mitä ei ehkä normaalisti yksin matkustaessa kokisi ja reissut ovat todella hyvin järjestettyjä”, kiittelee yhdistyksen jäsen Arja Pullinen.

Pohjois-Pohjanmaan matkailuyhdistyksessä on jäseniä vajaa 150. Monet jäsenistä ovat eläkeläisiä, joten yhdistyksen reissut ovatkin oivallinen tapa vierailla kiinnostavissa kulttuuri- ja matkailukohteissa, joihin ikäihmisillä voi olla haasteta lähteä omatoimisesti.

Matkailuyhdistyksen 125 vuotista taivalta juhlittiin lauantaina 2. lokakuuta hotelli Lasaretissa. Reilun 60 jäsenen juhliessa yhdistyksen merkkivuotta, pöytäkeskusteluissa aiheena oli varmasti jo seuraava matka.

PIKKARALAN RAITILTA KARHUJEN KOTIMUSEOON 24.7.2020

Kotiseutu tutuksi -retki järjestyi koronarajoitteiden vuoksi kesällä. Alkuperäinen suunnitelma oli toukokuu. Hyvää kannatti odottaa rauhassa. Saimme retken toteutetuksi turvallisesti.

Kokoonnuimme Pikkaralan Shellille, josta kyläaktiivi Mauri Hahto kyyditsi meidät Jauholaan. Kukkakoristeinen vaunu traktorin vetämänä on suomalaisessa liikenteessa erikoinen ja uniikki, melkein kuin ulkomailla olisi ollut. Kuljettajan lisäksi pyöräilevät airuet vastasivat liikenneturvallisuudesta.

Karhujen pihalla Pirjo emäntä otti meidät vastaan ystävällisesti ja jakoi museoon menijät kahteen ryhmään, toisen isännälle ja toisen emännälle. Museo on koottu Pirjon entiseen syntymäkotiin. Samaan pihapiiriin oli rakennettu parikymmentä vuotta sitten nykyinen asuintalo, jossa vierailimme ja kahvittelimme talon monipuolisilla herkuilla.

Museoon on koottu kodin hyöty- ja tarve-esineitä mm. astioita, vaatteita, työvälineitä, huonekaluja, elektroniikkaa ja sisustustarvikkeita. Pääsimme helposti mielikuvissa lapsuuteen ja nuoruusmuistoihin. Pirjo kertoi, että koululaisvierailuilla tarvitaankin enemmän taustoja ja tarinoita ymmärryksen ja tiedon vahvistamiseksi, sillä aika on aivan toinen tänä päivänä. Kotiseuturakkaus näkyi ja näkyy kaikessa tekemisessä ja puheissa.

Pihapiiri oli täynnä mielenkiintoista katsottavaa. Pääsimme 'sisäpiiriin' kuulemaan henkilökohtaisesta elämästä Pikkaralassa. Taitavat, rohkeat ja ennakkoluulottomat ratkaisut sopivat hyvin nykyaikaan. Karhuilla ei ole peukalo keskellä kämmentä eikä ideoista ja kokeiluista ole puutetta - kuten ei työstäkään. 'Miesluola', savustamo, konekorjaushalli, maakellari, sadevesikaivo sekä puutarha kokonaisuudessaan viestivät osaamisesta. Täällä tehdään energiaakin tuulesta ja auringosta, puusta ja rakkaudesta. Pihan rakennukset nivoutuivat Karhulogoilla omaksi yhteisöksi ja kokonaisuudeksi.

Pikkarala on myös erinomainen luontokohde kyläkouluineen, losseineen ja hevostiloineen. Tälläinen kaupunkimiljöö on harvinainen kokonaisuus. Omaperäisyys halutaan säilyttää. Kangasmetsät odottavat tonttien kaavoitusta ja rakentajia. Uudet asukkaat ja perheet ovat tervetulleita. He varmistavat palveluiden säilymisen. Kysyntä ja tarjonta tasapainottavat kehityksen jatkumista.

Täällä on tilaa rakentaa ja ajatella kuten olemme nähneet ja kuulleet. Hatun kierrättämisellä ja pienellä 'dieselbonuksella' halusimme tukea kaikenlaista luovuutta ja rohkeutta.

Arja Laiho

Kuvat löytyvät yhdistyksen kotisivuilta klikkaamalla f-kuvaketta.

PPMY:n Kemin matka karkauspäivänä 29.2.2020

Maan matka auringon ympäri kestää yli 365 vrk ja 29.2. oli päivä, jolloin kalenterivuosi jatähtitieteellinen vuosi täsmäsivät ajan kulkua. Näin tapahtuu joka 4. vuosi. Karkauspäivä onperinteisesti naisten kosintapäivä, ollut Suomessakin jo 1800-luvulta alkaen. Rukkasten saaja eijää nuolemaan näppejään, sillä se perimätiedon mukaan hyvitetään hamekankaalla.

Karkauspäivänä matkailuyhdistyksen jäsenet suuntasivat Kemin Lumilinnaan, Jalokivigalleriaanja teatteriin. Matka alkoi mukavasti odottelemalla ensimmäistä pysähdys- ja tankkauspaikkaa.Eväiden syönti on ollut lapsuudesta asti yksi matkan kohokohdista. Eikä nytkään suotta, silläkarjalanpiirakka, kahvi ja tee antoivat hyvän pohjan matkalle.

Kemin Lumilinnassa Arttu ja Terttu - lumipallot - odottelivat meitä ja saattelivat ensimmäiseen,sisätiloihin rakennettuun pysyvään jää-lumilinnaan. Pihapiiriin on rakennettu vuosittain uudistuvalumilinna teema-aiheineen, mikä on tänä vuonna ’Kurkistus tulevaisuuteen’. Aihetta on käsiteltymielestäni uhkakuvat edellä -ajatuksella ja sen vuoksi on vähän ahdistava.Lumessa on luovuutta, ollut jo vuodesta 1996 alkaen.

Matka jatkui Jalokivigalleriaan ja Sarjakuvanäyttelyyn. Vaikka ryhmä oli iso, eri osastoillehajaantuminen takasi rauhallisen tutustumiskäynnin. Oli hyvä valinta yhdistää koko talon tarjontasamalle käynnille. Sarjakuvien ja kivien maailmaan voi uppoutua vaikka kuinka pitkäksi aikaaerilaisten teemojen pariin. Jokainen voi löytää oman aikakautensa suosikit ja sisällön. Perheen jalastenkin kanssa voisi muistella niiden merkitystä eri ikäkausina.

Kivet, jalokivet ja niiden tarinat ovat yksilöllisiä ja globaaleja, historiallisestikin merkittäviä.Esimerkiksi meillä Suomessa elettiin1900-luvulla yhtä yhteiskunnallista hallinnollista murroskautta- monarkia vai ei. Sotien jälkimainingit ja politiikka johtivat Suomen tasavallaksi - ja hyvä niin.Galleriassa on muistona jälkikäteen löytyneiden piirustusten mukaan valmistettu kruunu, jota eikoskaan käytetty.

Jalokivigalleriasta siirryimme ruokailemaan Meripuiston Puistopaviljonkiin. Matkalla pysähdyimmetaiteilija-kuvanveistäjä Sanna Koiviston tekemän ’Pieni ikuisuus’ patsaan edessä. Patsaansyntyhistoriasta kuulimme viime kesän Iin retkellämme. Yksinkertainen, ajatuksia ja tunteitaherättävä patsas.

Aikataulu oli joustava kuten bussin kuljettajakin, joka tarjosi bonuksena tutustumisen Ajoksensatamaan katsomaan Jäänmurtaja Sampoa. Mukava lisä ennen teatteria.

Kemin Pirtissä oleva teatteriesitys ’Jäniksen vuosi’ antoi komedian keinoin pohdittavaa mitenselvitä ulkoapäin tulevista paineista. Vastaus löytyi laulun sanoista … maailma on kaunis ja hyväelää sille - jolla on aikaa ja tilaa unelmille - ja mielen vapaus, ja mielen vapaus…

Auringon valo oli painunut horisonttiin, kun aloitimme kotimatkan nousevan kuun kajastaessailtataivaalla.

Arja Laiho

Kuvat löytyvät yhdistyksen kotisivuilta klikkaamalla f-kuvaketta.

Pyhän kolminaisuuden katedraali 23.1.2020

Pyhän Kolminaisuuden katedraali on Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkko, jossa on noin 2000jäsentä. Seurakunta on Pohjois-Suomen suurin ja jäsenmäärä on kasvava muun muassa tännemuuttavien ja muuttaneiden ulkomaalaisten vuoksi.

Aloitimme tutustumisen diakoni-aamiaisella. Luonteva ja yhteisöllinen tapaaminen oli mukavaaloitus päivälle. Isä, kirkkoherra Tuukka Rantanen, kertoi ortodoksisuudesta ja sen historiastamielenkiintoisesti. Tuli oikein kotoisa ja tervetullut olo.

Kirkon takaosassa on ikonostaasi, alttariseinä, joka erottaa kirkkosalin alttarista. Oulun ikonostaasion puinen, Karjalasta, evakkojen tuoma. Usein alttariseinä on täynnä ikoneja, mutta tässä kirkossatyyli on yksinkertaisempi. Alttarin apsiksessa, syvennyksessä, on Jumalansynnyttäjä -seinämaalaus. Se on kuuluisan ikonimaalarin Petros Sasakin tekemä. Yleensä ikoneja eisigneerata, sillä ne on tehty Jumalan kunniaksi ja tekijä on silloin toissijainen. Suurin osa täälläolevista ikoneista on Oulun ikonimaalareiden tekemiä.

Pyhä Kolminaisuuden ikoni on ortodoksisen kirkon tärkeä uskonnollinen symboli. Joissakinikoneissa on riisa, metallinen, koristeellinen suoja maalauksen päällä. Se suojaa ikonia muunmuassa pölyltä, savulta ja ihmisten koskettelulta. Aukoista näkyy ikonin kasvot, kädet tai muitayksityiskohtia. Yksi tällaisista ikoneista on piispan istuimen takana olevalla seinällä.Ortodoksikirkossa osoitetaan usein kunnioitusta esimerkiksi suutelemalla ikonia, ristiä tairaamattua.

Saimme monenlaista valaisevaa tietoa ortodoksiuskonnosta ja kirkon symbolien merkityksestä.Useat sytyttivät tuohukset edesmenneiden rakkaidensa muistolle ja pysähtyivät valitsemansaikonin äärelle.

Arja Laiho

Syysretki Kierikkiin 13.9.2019 'Kivikauden hengessä'

Kierikkikeskus omaperäisenä arkkitehtoonisena, mustanpuhuvaksi käsiteltynä hirsirakennuksena houkuttelee tutustumaan menneeseen ja nykyiseen historiaan. Aurinko -filmi johdatti ja valmistiajatukset siirtymään menneeseen aikaan. Oppaaksi saimme intendentti Leena Lahtisen, joka on toiminut Kierikissä alusta lähtien. Hänen asiantuntemus ja innostuneisuus tarttui meihin helposti. Tarinointi oli melkein kuin seikkailukertomusta, joten suosittelen uutta matkaa muutaman vuoden kuluttua, vaikkapa kaivausten tai muinaismarkkinoiden aikaan.

Kivikauden kylässä voi siirtyä aikamatkalle kivikauteen. Vuolas Iijoki hiekkarantoineen ja töyräälle rakennettuine ketjutaloineen ja ruuhineen houkuttelee istahtamaan nuotion hämärään,kokeilemaan saalistamista jousipyssyllä tai valmistamaan onnen amulettia.

Kotoisan lihapulla-perunamuusi aterian jälkeen lähdimme Iin KulttuuriKauppilaan. Kuvanveistäjä ja kuvataiteilija Sanna Koivisto kertoi Taidekeskuksen syntyhistoriaa ja omaa henkilökohtaista kutsumustaan taiteilijaksi. Monien vaiheiden jälkeen päämäärätietoisen taiteilijan unelma täyttyi. ’Omiin unelmiin kannatti ja kannattaa uskoa’, vakuutti Sanna. Tutustuimme Koiviston ateljeehen ja teoksiin ja ainakin yksi veistos vaihtoi kotia ja muutti Ouluun.

Iitä voi pitää mielenkiintoisena kulttuurikeskuksena, sillä valtatien toisella puolella on Iin Wanha Haminan ’kaupunki’, Nättepori, jossa pääsimme tunnelmoimaan 1850-1900-luvun tiiviseen rakennus- ja asuinympäristöön.

Sitten olimmekin valmiita lähtemään Kuhan kalakaupan kautta kotiin Ouluun. Mikäpä meillä oli olla syysretkellä, kun aurinko paistoi koko ajan.

Arja Laiho

Syysretki Ruotsiin 8.-9.9.2017 - Näkemys Luulajan Gammelstadista

Aamulla klo 7.30 lähdettiin 26:n hengen porukalla retkelle Bodeniin ja Luulajaan. Luulajassa ajoimme suoraan Gammelstadiin, jossa oli paikallinen opas meitä vastassa. Automme pysäköitiin lähelle Gammelstadin vanhaa kirkkoa. Paikka on maailmanperintö Gammelstadin kirkkokaupunki. Se mitä Gammelstadista on nähtävyytenä liittyykin suurelta osin kirkkoon ja sitä ympäröiviin kirkkotupiin.

Gammelstadin kirkkokaupunki otettiin 7.päivä joulukuuta 1996 UNESCO:n maailmanperintöluetteloon sen ihmiskunnalle korvaamattoman kulttuurinsa ja ainutlaatuisen luontonsa perusteella. Maailman perintöalue käsittää kirkon, kirkkoa ympäröivän kirkkokaupungin, porvarikorttelit, julkiset rakennukset ja osan myöhemmin rakennetusta pysyvästä asutuksesta.

Tutustuimme ensin paikalliseen kirkkoon ja sen historiaan sekä kirkkotupiin. Paikallisoppaamme kertoi kirkosta ja kirkkokaupungista jo kirkon sisällä ollessamme ja jatkoi selostustaan vielä kaupungin kujilla kävellessämme ja yhteen kirkkotupaan sisälle poiketessamme.

Luulajan seutu oli tuhat vuotta sitten saaristoa, jossa merenpinta oli kymmenen metriä korkeammalla kuin nykyisin. Gammelstadissa sijaitseva kirkkovuori oli tuolloin pieni saari Luulajajoen suussa. 1300-luvulla alueesta tuli kauppa- ja markkinapaikka ja pitäjän keskus, joka alueellisesti ulottui Kalixsin-, Luulajan- ja Råne-jokia pitkin rannikolta tuntureille asti. Pähkinäsaaren rauhassa (v.1323) kiistanalaiseksi jääneen Ruotsin ja Venäjän pohjoisrajan alueen itselleen varmistaakseen Ruotsin valtio antoi Luulajan jokilaakson Keski-Ruotsin suurmiehille. Kirkko lähetti alueelle pappeja ja rakennutti yksinkertaisia pieniä puukirkkoja. Maininta ensimmäisestä ”Luulajassa” pidetystä jumalanpalveluksesta on vuodelta 1339. (Luulajaksi ei tätä paikkaa vielä tällöin kutsuttu) Kirkon, pappien, verotuksen ja lainsäädännön avulla saatiin Norrbottenin alue liitettyä kiinteämmin Ruotsin valtakuntaan.

Harvinaisen vaikuttava kivikirkko rakennettiin 1400-luvulla sisämaasta tuotujen turkisten ja joista pyydystettyjen kalojen myynnistä saaduilla tuloilla. Kirkon piirustukset oli alun alkaen tehty Tukholmaan rakennettavaa kirkkoa varten. Tukholman porvarit kuitenkin sanoivat, ettei heillä ole varaa näin suurelliseen kirkkoon. Pienestä Luulajasta tahtoa ja varoja tällaiseen kuitenkin löytyi. Yksi Ruotsin hienoimmista alttarikaapeista rakennettiin Antwerpenissä ja se maksoi 900 hopeamarkkaa, mikä oli suuri rahasumma. Luulajan talonpoikien kerrotaan maksaneen tämän käteisellä.

1600-luvulla kaupankäynti keskitettiin kaupunkeihin, joissa sitä voitiin verottaa tehokkaasti. Luulajan kaupunki perustettiin vuonna 1621 vanhalle markkinapaikalle. Jo vuonna 1649 satama todettiin maannousun takia liian matalaksi. Luulajan asukkaat joutuivat siirtämään kaupunkinsa lähemmäksi rannikkoa. Näin saivat alkunsa nykyiset Luulaja ja Gammelstad. Ruotsin valtakunnassa oli kirkossakäyntipakko. 10 kilometrin säteeltä kirkosta oli siellä käytävä joka sunnuntai, 20 kilometrin säteeltä joka toinen sunnuntai ja 30 kilometrin säteeltä ja kauempaa joka kolmas sunnuntai. Karjanhoitoa varten pakolliset henkilöt olivat näistä velvoitteista vapaat. Suurta osaa matkoista ei voitu tehdä edestakaisin saman päivän aikana, joten kirkkotupia ja hevostalleja tarvittiin yöpymispaikoiksi.

Lisäksi oli erikseen aikuisille ja nuorisolle tarkoitettuja kirkkopäiviä. Rippikouluaikoina nuoriso asui kirkkotuvissa viikkokunnissa. Pojat oli majoitettu eri tupiin kuin tytöt. Iltaisin pojat partioivat kaduilla. Heidän tehtävänään oli huolehtia palovartioinnista. Tytöt saattoivat päästää joskus poikia vieraiksi tupiinsa. Joskus poika pääsi yöpymäänkin tytön viereen. Sänkykaapeissa oli nukuttava vaatteet päällä. Näin yleensä tehtiinkin, mutta poikkeuksiakin tietysti tapahtui. Kirkkotuvissa olon aikana nuoriso pääsi tutustumaan laajemmaltakin alueelta toisiinsa. Näin myöskin vältyttiin siltä, että mentäisiin aina liian läheisen ihmisen kanssa naimisiin ja vältyttiin joiltakin rappeutumisilmiöiltä. Tämä oli viisasta toimintaa, oli se sitten tiedostettua tai ei.

Ruotsin 71:stä kirkkokaupungista on jäljellä enää 16, joista suurimmassa osassa on jäljellä enää rippeet. Gammelstad on Ruotsin suurin ja parhaiten säilynyt kirkkokaupunki. Täällä on yhteensä 408 kirkkotupaa, joista suurin osa on yksihuoneisia. Kirkossakävijöiden lisäksi palvelivat kirkkotuvat myös kauppa- ja markkinamiesten yöpymispaikkoina. Oli myöskin kirkkotalleja, joissa hevoset odottivat rahvaan osallistuessa jumalanpalveluksiin tai muuhun toimintaan.

Suojelukohteena olevaa Gammelstadia saavat niiden omistajat edelleen asumiseenkin tilapäisesti käyttää, mutta ei vakituisena asuntona. Tuvat tulee pitää kunnossa, mutta niiden ulkonäköä ei saisi merkittävästi muuttaa. Kiinnitin huomiota peltikattoisiksi korjattuihin tupiin, jotka oli toki maalattu tuvan yleisväriin sopiviksi. Alkuperäiset katot olivat halaistuista puista tai laudoista tehtyjä. Nykyisin sallittiin pitkäkestoisempienkin kateaineiden käyttö. Gammelstad on säästynyt suurilta tulipaloilta ja uudistuksia on tehty harkiten. Useimmat nykyiset kirkkotuvat oli rakennettu jo vuoteen 1817 mennessä, jolloin ensimmäinen yksityiskohtainen kartta alueesta piirrettiin. Monet tuvat olivat jo tällöin olleet yli sata vuotta paikoillaan. Kirkkokaupungin alueella oli vain kolme vesikaivoa. Kaivot olivat isoja ja vesi niissä riitti väestön tarpeisiin. Hygieniapuolen hoito oli vaikeaa. Edes ulkokäymälöitä ei liiemmin ollut. Miehet seisoskelivat talojen nurkilla ja puhelivat tavallisesti hevosista. Siinä ohessa tehtiin pienemmät tarpeet. Naisten tarpeita ja miesten isompia tarpeita varten mentiin vähän syrjemmälle kyyristelemään.

Katselun ja selostusten päätteeksi menimme syömään samassa kaupungissa olevaan ravintola Kaptensgårdeniin. Ruoaksemme saimme lihapullia ja perunamuusia pienten lisukkeiden kera. Gammelstadista ajoimme Bodeniin, Oulun ystävyyskaupunkiin. Tutustumiskohteina Bodenissa olivat Bodenin linnoitus, Rödbergsfortet, Bodenin biokaasutehdas ja Haradsin ainutlaatuinen puuhotelli.

Kiitokseni matkan järjestäjille. Otettakoon huomioon, että tämä on minun näkemykseni Luulajan vanhasta kaupungista.

Kalevi Rusila

PÄIVÄRETKI RAAHEEN 16.8.2017

Raahen retkelle osallistui elokuun puolivälissä 30 matkailijaa. Bussimatkan alussa oli jälleen tavanmukainen kahvittelutuokio. Rauni Myllyaho kertoi menomatkan aikana asiatietoa Raahesta ja Matti Rossin omakohtaiset kokemukset ja historian tuntemus virittivät mielenkiintoa matkakohteeseen.

Ensimmäisenä tutustumiskohteena oli Raahen Satama. Sataman toimitusjohtaja Kaarlo Heikkinen oli erinomainen opas ja Raahen meriliikenteen asiantuntija. Kävi ilmi, että satama on Suomen kuudenneksi suurin, rahtitoiveina mitattuna suurempi kuin esim. Oulu. Satamassa käy vuosittain n. 600 laivaa. Satama koostuu syväsatamasta, SSAB:n (ent. Rautaruukki) laitureista ja Lapaluodon laivapaikoista.

Satamavierailun jälkeen nautittiin maittava lounas Raahenhovissa ja valmistauduttiin opastettuun kaupunkikierrokseen. Bussi kierteli Wanhan Raahen alueella, jossa on noin 150 asuintaloa. Monien talojen ikkunoilla näkyi posliinikoiria, joiden asennosta pääteltiin onko isäntä kotona vai merillä.

Pekkatorilla pysähdyimme katsomaan Walter Runbergin veistämää Pietari Brahen patsasta. Itse tori on 1800-luvulla uusklassiseen tyyliin rakennettu umpikulmainen puurakennuskokonaisuus.

Tutustuimme myös Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon, mikä on jykevä graniittinen luomus, joka on rakennettu puukirkonpaikalle. Kirkon torni kohoaa yli 50 metrin korkeuteen.

Uudempaa osaa kaupungin keskustasta edustaa mm. Kanavaranta. Kanava on erinomainen kilpamelonnan ja -soudun harjoittelupaikka.

Muista rakennuksista jäi mieleen esim. yli 200 vuotta vanha Raatihuone, jossa edelleen työskentelee kaupungin johtoa ja hallintoa. Vastapäätä Raatihuonetta on mielenkiintoinen yksityiskohta presidentti Urho Kekkosen elämäntyön muistamisesta. Kookas näköispatsas paljastettiin elokuussa v. 2008. Raahe ja ympäristökunnat halusivat näin muistaa presidenttiä Rautaruukin tehtaan hankkimisesta Raaheen.

Kiertoajelun jälkeen oli vuorossa tutustuminen Raahen museotoimintaan. Raahen museo on Suomen vanhin paikallismuseo ja toimii nykyään seitsemässä eri toimipisteessä. Kävimme näistä vanhimmassa eli Pakkahuoneen museossa. Opastuksen saaminen tuntui ensin museovirkailijan mielestä hankalalta ryhmän suuruuden vuoksi, mutta neuvottelun jälkeen asia järjestyi ja opastus toimi erittäin hyvin. Asiatietous lukuisine esitystä värittävine detaljeineen teki museokäynnistä myönteisen kokemuksen.

Museossa on monipuolinen kokoelma merimiesten purjelaivakaudella tuomia eksoottisia matkamuistoja. Esillä on runsaasti myös kulttuurihistoriallisesti arvokasta esineistöä, mm. pukuja, erilaisia käsitöitä, astioita ja leluja. Varsin edustava on myös 1600-luvun kirkkoveistoskokoelma, joka pääosin on väriltään punainen ja vihreä.

Paluumatkalla Rauni ja Matti tekivät yhteenvetoa onnistuneista matkoista. On totta, että monille myös päiväretki on oivallinen piriste tavalliseen arkeen. Tästä kelpaa myönteiseksi esimerkiksi Raahen matka!

Matti Immonen

LAATOKAN KARJALASSA 5. – 9.6.2017

Maanantaiaamuna, 5.6.2017, J-P Kokkosen luotsaama OTP:n matkabussi suuntasi Oulun linja-autoasemalta kohti kaakkoa ja Laatokan Karjalaa.Yli 40 innokasta Venäjän matkaajaa aloittivat matkataipaleensa kohti Niiralan raja-asemaa ja siitä edelleen Sortavalaa. Oppaaksemme olimme saaneet varsinaisen Karjalan kävijän, Petroskoissa syntyneen ja siellä yliopisto-opintonsa suorittaneen, Olga Gokkoevan.

Ensimmäinen lounasetappimme oli tulikiviuuneistaan tunnetussa Nunnanlahdessa.Matkan jatkuessa kuulimme bussissa esitelmiä Karjalan historiaan liittyvistä aiheista.Näin saimme myös päivitettyä tulevia kohteitamme nykyaikaan.

Suomi viettää tänä vuonna itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlaa. Suomelle aikaisemmin kuulunut Laatokan Karjala oli merkittävä osa Suomea jo itsenäisyytemme alkutaipaleella.Yhteiseen historiaamme kuuluvat paikat ja tapahtumat alkoivat elää mielissämme esitelmien myötä.

Maanantaina iltapäivällä, ennen Sortavalaa, poikkesimme Ruskealan marmorilouhoksilla. Louhokset kuuluivat talvisotaan asti Suomelle. Louhosten marmoria oli hyödynnetty jo 1700-luvulta lähtien Pietarin palatsien seinä- ja lattiamateriaaleina sekä myös Helsingin arvokkaissa rakennuksissa. Nyt louhokset on suljettu ja alueen nimenä on Ruskealan Vuoripuisto. Se on ainoa paikka, jossa luonnon lumous yhdistyy vuoriteollisuuden historiaan. Kohteesta on tullut Valamon jälkeen Karjalan toiseksi suositun matkailukohde erityisesti luolasukellusmahdollisuuksineen ja luontopolkuineen.

Sortavala on kaunis kaupunki. Ruotsalaiset perustivat sen vuonna 1643. Vuonna 1721 Sortavala joutui Venäjän haltuun ja kaupunki sai venäläisen nimen Serdopol. Jo vuonna 1723 Ruotsin kanssa käydyn sodan seurauksena kaupunki tuhoutui täysin, mutta se rakennettiin jo lähes samana vuonna uudestaan. Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 kaupungin nimeksi tuli jälleen Sortavala.

Sortavalassa majoituimme oululaisillekin tutun arkkitehdin, Erkki Huttusen, vuonna 1938 suunnittelemaan ja rakennuttamaan Hotelli Seurahuoneeseen, joka sijaitsi Karjalan Sillan kupeessa. Seurahuone on tyylikäs suomalainen rakennusperintökohde ja sitä pidetään suomalaisen funktionalismin mestariteoksena.Sortavalassa on runsaasti maineikkaiden suomalaisten arkkitehtien luomuksia. Tyttökoulun ja poikalyseon suunnittelijan, arkkitehti Jacob Ahrenbergin rakennukset (suunnitteli Ouluun mm. Lääninhallituksen päärakennuksen), kolme pankkirakennusta suunnitelleen arkkitehti Uno Ullbergin luomukset sekä arkkitehti Olivia (Vivi) Lönnin suunnittelema sairaala. Uno Ullbergin suunnittelema Suomen Pankin (1915) rakennus sijaitsee Seurahuonetta vastapäätä olevan puiston toisen laidan edessä. Puiston keskellä on Runonlaulajan patsas, joka pystytettiin vuonna 1935 runonlaulaja Petri Shemeikalle. Nykyään puistoa kutsutaan Väinämöisen aukioksi.

Hotellin ympäristössä illalla tekemämme kävelyretket kertoivat vanhan, Suomelle kuuluneen kaupungin eksotiikasta. Suomalaisten Sortavalaan rakennuttamat liikehuoneistot, upeat koulurakennukset, Suomen pankin rakennus ja monet muut asuinrakennukset olivat edelleen käytössä, toiset enemmän, toiset vähemmän remontin tarpeessa.

Tiistaiaamuna matkamme suuntautui kantosiipialuksella Valamon luostarisaareen.Laivamatka kesti vajaan tunnin ja jo kaukaa saatoimme nähdä vanhan luostarimiljöön kirkontorneineen. Valamon luostariyhteisö on vanha, liki 1000 vuotta sitten perustettu. Sen perustajaisinä kunnioitetaan kahta Valamon saarella kilvoitellutta pyhää, Sergei ja Herman Valamolaista. Valamon luostarielämään mahtuu sekä voimakkaan kasvun ja vaikeiden koettelemusten leimaamia ajanjaksoja. Runsaslukuisimmillaan veljestö oli vuonna 1913, jolloin siihen kuului peräti 359 munkkia ja 562 noviisia. Toinen maailmansota oli kuitenkin luostariyhteisölle tuhoisa. Suomen Ortodoksisen kirkon alaisuudessa toiminut luostari evakuoitiin helmikuussa 1940. Veljestö löysi uuden kodin Savon sydämestä, Heinäveden Papinniemestä.Oppaamme kertomukset luostarin elämästä, pienen mieskuoron musiikkiesitys sekä kirkoissa vierailut ja kävelykierros luostarin puutarhassa loivat matkalaisille hartaan tunnelman. Luostarisaaren ruokalassa nautittu lounas ja paikallisen luostarioppaan värikkäät kertomukset kirkoista, ikoneista ja veljeskunnan historiasta antoivat mietittävää paluumatkallemme mantereelle.

Keskiviikkona suuntasimme kohti itää. Alkumatkasta tie kulki Laatokan rantaa mukaillen ja niinpä ehdimme nähdä vilauksen apteekkari Tauno Jääskeläisen huvilasta, jonka on suunnitellut arkkitehti Pauli Blomstedt ja se valmistui vuonna 1935. Nykyisin rakennuksessa toimii venäläisten taiteilijoiden kesäkoti. Ensimmäinen pysähdyksemme oli Sortavalan ja Petroskoin puolivälissä Vieljärvellä, jossa tutustuimme oppaamme Olgan ”organisoimaan” Karjalan kielen kotiin. Paikalla ollut vanha talo oli muutamia vuosia sitten purettu ja tontille oli talkoovoimin saatu pystyyn kaksikerroksinen monitoimitalo ja kulttuurikeskus. Talossa on erilaista karjalaisuuteen liittyvää kulttuuritoimintaa sekä päiväkoti. Kodissa kaikki tapahtuu karjalan kielellä. Tehtävässä on onnistuttu hyvin. Saimme kokea Karjalan kielen kodissa korkealaatuisen Karjalan kielellä esitetyn ”kansanmusiikkikonsertin”, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.

Seuraava pysähdyksemme oli läheisessä Kinnermäen (Kinerma) kylässä, joka on saanut vuonna 2016 koko Venäjän kauneimman kylän nimityksen. Tämä saavutus on perua pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta puuarkkitehtuurin vaalimisesta kylässä ja joka samalla on herättänyt paikallisissa asukkaissa uskoa oman kylänsä ainutlaatuisuuteen.Kylässä ovat vanhat rakennukset tsasounoineen sopusoinnussa keskenään. Kylän keskustana on ikivanha kalmistokuusikko, jota ympäröi kiviaita. Kuusikossa on 1700-luvun jälkipuoliskolla valmistunut Smolenskin Jumalanäidin tsasouna ja kylän vanha hautausmaa.Smolenskin Hodigitria Jumalanäidin ihmeitä tekevä ikoni on suojellut Kinnermäkeä vuosisatojen ajan. Kyseistä ikonia säilytetään nykyisin Karjalan taidemuseossa Petroskoissa.

Kylässä asuu pysyvästi viisi asukasta, mm. oppaamme Olgan äiti sekä Olgan sisar Nadja perheineen. Myös Olgan oma talo on kylän nähtävyys erilaisine näyttelytiloineen. Tänä päivänä Kinnermäen kylässä voi majoittua, ruokailla ja siellä on toiminnassa myös kesäkahvila.Kiireettömyys, harras toisista huolehtiminen sekä tsasounan hiljaisuus olivat aistittavissa kylän elämänrytmissä ja se antoi matkalaisille lisävoimia matkalla kohti Petroskoita.

Petroskoi on iso kaupunki Äänisen rannalla, asukkaita liki 270.000. Kaupunki on yliopistokaupunki, jonka voi havaita kaduilla kulkevasta nuorison määrästä.Täällä majoituimme vuosina 2012 ja 2013 peruskorjattuun Hotelli Pohjolaan (Severnaja), joka lumosi meidät historiallisella tyylikkyydellään. Alunperin rakennus on valmistunut 1930-luvulla mutta se paloi suomalaisten sotilaiden saapuessa kaupunkiin lokakuussa 1941.

Torstaiaamuna oli jo seuraavan järvimatkan vuoro. Matkustimme Kizhin saarelle kantosiipialuksella. Puolentoista tunnin laivamatkan jälkeen harmaiden puukirkkojen kupolit halkoivat taivaanrantaa. Pohjois-Venäjällä on paljon muistomerkkejä muinaisesta puuarkkitehtuurista ja rakennustaiteesta. Kaikkein tunnetuin näistä on Kizhin kokonaisuus. Kuuluisin Kizhin kirkoista on 37 metriä korkea Kristuksen kirkastumisen kirkko eli kesäkirkko. Saaren maisemataulu on mykistävän kaunis. Nimettömiksi jääneiden kirvesmiesten periaatteella ”miten kauneus ja mitta sanoo” rakentama Kizhin pogosta kertoo vuosisataisista kirvesmiesten taidoista sekä talonpoikien kauneudentajusta ja ihanteista. Turhaan se ei kuulu Unescon maailmanperintökohteisiin.Kirkkojen restauroinnit ovat saarella käynnissä, mutta remonteista huolimatta pääsimme vierailemaan lähes kaikissa kohteissa.

Paluumatka saarelta Petroskoihin sujui kauniissa ilmassa ja matkalaisten mieli oli varmasti täynnä uusia kokemuksia, kauniita maisema- ja kirkkomuistoja sekä rauhaisaa elämänrytmiä.

Perjantaiaamuna kotimatkamme Petroskoista kohti Oulua eteni varman ja rauhallisen kuskimme, Jari-Pekan, kyydissä. Ennen Oulua pysähdyimme vielä Kolin maisemissa, jossa nautimme perinteisen, maukkaan lohisopan.

Paluumatkalla matkalaisten kertomukset onnistuneesta matkasta, monipuolisista matkakohteista ja hyvin valitusta ohjelmasta saivat myös matkan järjestäjät iloiselle mielelle. Karjalanmatkamme oli kaikin puolin menestys. Mukavaa yhdessäolon tunnetta, innostuneisuutta näkemästämme ja kokemastamme ei voinut jäädä huomaamatta.Kiitokset siitä ryhmällemme.Erityinen kiitos matkamme onnistumisesta kuuluu eittämättä oppaallemme Olgalle, jonka ”Karjalan radion” ohjelmat olivat kiinnostavia ja mieleenpainuvia.

”Luadogan meren randamil
mie kazvoin kaugobriha
siel mie paimoivirzie lauloin,
nyt eis on mieron piha.
Karjalan mail kuldakägözet
kukkuu,
kirikön ristat kiildelöö,
taljankka se illoin tanssiloih
kutshuu,
kandeleh hembieh helisöö.”

säv. Oskar Merikanto (Reppurin laulu)
san. Larin - Kyösti

Teksti ja kuvat Pekka Vuononvirta

Kuvat löytyvät yhdistyksen kotisivuilta klikkaamalla f-kuvaketta.

TEATTERIMATKA KEMIIN 30.4.2016

Vapun aattona nousi 34 virkeää matkalaista linja-autoon lähimatkalle Kemin teatteriin. Olemme tottuneet siihen,ettäVapun tienoilla kelit vaihtelevat koleasta räntäsateesta lämpimään auringon paisteeseen. Nyt matkasää oli parhaasta päästä.

Pohjoiseen mentäessä on nautittu kahvit Haukiputaalla tien varren levähdyspaikalla, nyt Haarakankaalla. Kahvin ja teen tarjoiluonnistui kohtalaisesti siitä huolimatta, että kokeneiden tarjoilijoiden apuna hääri usea tarjoilijaharjoittelija. Aikaa kuluisen verran,että kahvittelun jälkeen matkaa jatkettiin reipasta vauhtia liikennesääntöjen puitteissa. Matka-aika oli tavanomaistalyhyempi sen vuoksi,että oli lauantai ja Vapun aatto, jolloin rekkaliikennettä ei ollut nimeksikään.

Teatteriin saavuttiin ajoissa ja liput ehdittiin saada sopivasti ilman turhaa odotusta. Niskavuoren naiset oli sovitettu minimaalisen lavastuksen puitteisiin hyvin toimivasti. Näytelmä käynnistyi ikäänkuin etsien tapaa päästää irti väkevä ilmaisu ja särmikäs ihmiskuvaus. Vauhtiin päästiin ja varsinkin väliajan jälkeen näytelmä vei katsojan mennessään. Roolimiehitys oli onnistunut ja RikuInnamaan ohjaus hyödynsi oivallisesti teatterin käytettevissä olevat resurssit.

Näytelmän jälkeen allekirjoittanut entisenä kemiläisenä halusi pyöräyttää linja-autolla minikierroksen kaupungin keskustassa.Kemi on onnistunut merellisyyden korostamisessa sisäsataman ja lähirantojen kaavoittamisessa ja rakentamisessa. Asuminen,vapaa-ajan vietto ja erilaiset liikuntapalvelut on hoidettu esimerkillisellä tavalla. Muutenkin keskusta näyttää hoidetulta leveinepuistokatuineen. Mieluusti soisi Kemin saavan uuden puunjalostustehtaan piristämään ankeaa työllisyystilannetta.

Maittava ruokailu tapahtui Merihovin alakerrassa, legendaarisessa Ankkuri-ravintolassa, joka nykyään toimii nimelläCafe-Bar-Ankkuri. Hotelli Merihovi sinänsä on merkittävä osa Kemin sodanjälkeistä historiaa. Hotellia alettiin rakentaa jov. 1946 rakennustarvikkeista, joista osa saatiin Muurolan vanhan parantolan raunioista. Saksalaiset räjäyttivät parantolan jasen puhdistetuista tiilistä ja sen oiotuista nauloista saatiin rakennusmateriaalia. Merihovi avattiin 27.4.1949. Materiaalipulastahuolimatta lopputulos oli komea. Vielä tänään on nähtävissä mm. muotoilija Paavo Tynellin suunnittelemia kattolampetteja.Nykyään Merihovin omistaa Päivikki Palosaari ja Pekka Saari.

Paluumatka Ouluun sujui turvallisesti nuoren kuljettajamme luotsaamana. Tulevista matkoista saatiin infoa ja Pekka Vuononvirta kertoi vielä Hailuodon matkasta.

Kiitokset miellyttävästä matkaseurasta ja onnistuneesta Vapun aaton teatterimatkasta.

Immosen Matti

KULTTUURIMATKA ROVANIEMELLE 22. -23.1.2016

Paukkupakkanen onneksi hellitti kun bussimatka perjantaina Rovaniemelle alkoi. Tiedekeskus Arktikum esittelee interaktiivisesti pohjoisten alueiden olosuhteita, luontoa, kulttuureja ja äärimmäisiin olosuhteisiin sopeutumista. Yksi perusnäyttelyn vetonauloista on revontuliteatteri kolmiulotteisine revontulianimaatioineen. Lapin maakuntamuseo esittelee avarakatseisesti pohjoisen ihmisen ja luonnon selviytymistarinaa. Näyttelysalien aiheet kulkevat muinaisuudesta nykyaikaan. Laajat dioraamat, pienoismallit, filmi- ja äänimaailma, kartat ja näyttöpäätteet kertovat lappilaisia pienoistarinoita. Esillä on kulttuuriesineitä, pukuparsia sekä Lapin tunnusomaisin kasvi- ja eläinmaailma.

Arktikum-talon näkyvin osa on 172 metriä pitkä lasiputki, joka toimii ”porttina pohjoiseen”. Sisäänkäynti Arktikumiin on etelästä. Näyttelyt sijoittuvat maan alle, aivan kuten pohjoisen eläimet suojautuvat lumen alle arktisessa talvessa.

Peruskorjattu Alvar Aallon suunnittelema Lappia-talo kiilteli ajattomuuttaan, mutta teatteriesitys Esikoinen vei 1970- luvulle. Kirjailija Jari Tervon saman nimiseen teokseen pohjautuvan esityksen on ohjannut Rovaniemen teatterin uusi johtaja, Kari Väänänen. Näyttämöversio kuvaa kaksitoistavuotiaan pojan kasvun kohti aikuisuutta, himoineen, epävarmuuksineen ja arkisine huolineen. Timo Vuento Jarin roolissa on reipas ja innokas. Pirjo Leppänen Esme-mummun roolissa on pysähdyttävä; hänen koko olemus, asento, katse pysähdyttävät. Leppänen ei esitä Esmeä, hän ON Esme. Paikallislehden arvio: Tekijöidensä näköinen Esikoinen. Ennen kokemattoman vilkkaan keskustelun Esikoinen sai aikaan porukassamme! Reipasta jälkipuintia siis vastakin.

Piipahdus Napapiirillä oli kokemus meille suomalaisillekin, sillä Lapin luonto tykkylumisine puineen antoi parastaan. Joulupukin Pajakylä poroineen, tyylikkäine valoineen ja persoonallisine kauppoineen lumoaa ulkomaalaiset, jotka nytkin punaposkisina jonottivat Joulupukin tapaamista.

Kulttuuritalo Korundin seinissä elää vanha Rovaniemi, sillä se on rakennettu vuonna 1933 valmistuneeseen postiautovarikkoon. Taidemuseon perustana on Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelma. Vaihtuvana näyttelynä on Tapio Wirkkalan retrospektiivi – Wirkkalan syntymästä on kulunut sata vuotta. Näyttely LIFE esittelee Wirkkalan työprosesseja ja elämää, STILL koostuu Wirkkalan suunnittelemista tuotteista ja veistoksista. Lappi oli muotoilija - kuvanveistäjälle erityisen tärkeä ja hän vietti pitkiä aikoja mökillään Lemmenjoen suulla. Wirkkalan muotokieli on pelkistettyä ja hallittua. Harvat koristeaiheet tulevat luonnosta, kuten tutun Ultima thule –lasisarjan jäänrosoinen pinta. Korundista löytyy myös akustiikaltaan ainutlaatuinen konserttisali, jonka pääkäyttäjä on Lapin kamariorkesteri.

Mainiosti opastetun varikkokäynnin ja taiteen tankkaamisen jälkeen alkoi kotimatka. Tervolan Rieskapaikassa lohisoppa ja riistakäristys maistui. Tuoreet rieskat, limput ja kampanisut saattoi vielä ostaa tuliaisiksi. Kuljettaja Jere sompaili turvallisesti. Meidän 36 kulttuurimatkalaisen oli helppo nauttia uusista kokemuksista ja mukavien ihmisten seurasta.

Rauni

TAIVASLAULU OULUN KAUPUNGINTEATTERISSA 21.11.2015

Syksyn teatteritapaukseksi (Tampereella ja Oulussa) noussut Pauliina Rauhalan lestadiolaisyhteisöstä kertova teos Taivaslaulu konkretisoi nuoren lestadiolaisperheen rakkaustarinan. Vilja väsyy jatkuvien raskauksien nitistämänä ja joutuu suljetulle osastolle. Aleksi valitsee yhteisön sääntöjä vastaan sterilisaation. Draamaa kerrakseen. Tuhoutuuko yksilö, jos hän ei sopeudu?

Oivaltava lavastus jättimäisenä taulutelevisiona kuljettaa tarinaa jouhevasti ja esittää näyttelijät enkeleinä tai astraalihahmoina. Uskonasiat ilmenevät saarnamiesten vakavina puheina ja kesäisissä suviseuroissa, mutta jämerä virrenveisuu tempaa katsojankin melkein mukaansa, vaikka sanat eivät olekaan tuttuja.

Nykyaika tunkeutuu lestadiolaisyhteisöönkin esimerkiksi internetin ja blogien kautta. Oulun murre tuntuu kotoisalta ja lapsinäyttelijät aitoudellaan sulattavat ahdistavankin ilmapiirin. Onko näytelmä kipeä, kaunis, kuohuttava? Lestadiolaisuuden vaikeita aiheita käsitellään kunnioittavasti. Paikalla oli 43 yhdistyksen jäsentä.

RETKI TORNIOON JA HAAPARANTAAN 19.9.2015

Yhdistyksen kesän viimeisin lähimatka tehtiin länsirajalle. Matkalle lähti 31 virkeää jäsentä monelle ehkä ennestään tutun seudun kulttuurikohteisiin. Haukiputaalla pysähdyttiin kahvitauolle ja matka jatkui sen jälkeen kuunnellen Matti Rossin asiantuntevaa informaatiota matkakohteista. Paula Rossi kertoi mielenkiintoista tietoa paikan nimien merkityksistä.

Tornio oli vilkas kauppapaikka, joka sai Kustaa II Aadolfin määräyksestä kaupunki-oikeudet v. 1621. Tornio - Haaparanta kartta havainnollistaa hyvin sen tosiasian, että Suensaari on Torniojoen länsirannan tuntumassa, mutta Suomen sodan jälkeen v.1809 rajaviiva vedettiin Suensaaren länsipuolelle ja näin Tornio liitettiin Venäjään. Tornion väkiluku oli perustamisen aikoihin muutaman sadan paikkeilla. 1970 -luvun alussa asukkaita oli yli 8000 ja Alatornion ja Karungin kuntaliitosten jälkeen asukasluku oli ylitti 20000. Tänään Tornio lienee hiukan suurempi kuin vielä 1960 -luvun alussa lähes 30000. asukkaan Kemi. Molemmissa kaupungeissa on nyt n. 22000 asukasta. Haaparanta oli Tornion vieressä pieni kylä, joka hyötyi valtakunnan rajasta ja tulliasemasta. Vuonna1827 Haaparanta julistettiin kauppalaksi ja se sai kaupunkioikeudet v.1842.

Uudistettu Tornionlaakson maakuntamuseo on Tornion ja Haaparannan yhteinen museo, joka kertoo Tornionlaakson kulttuurista ja historiasta molemmin puolin rajaa. Perusnäyttelyn ensimmäinen osa kertoo varhaisemman historian ja kuvaa maaseudun elämää. Toinen osa käsittää kaupunkien historiaa: Tornion ja Haaparannan kehitystä, kaupankäyntiä ja alueen teollisuutta. Erityisen kiinnostavia ovat rajan läheisyyteen liittyvät teemat, kuten poikkinainti, joppaus ja rajakauppa.

Vilkas kuljetusliikenne Venäjän ja lännen ainoalla rauhallisella rajalla Ruotsin ja autonomisen Suomen välillä oli ensimmäisen maailmansodan solmukohta. Sotien seurauksena tuhansien pakolaisten, sotavankien ja kymmenien tuhansien sotainvalidien sekä sotalasten kuljetukset rajojen yli pysäyttävät pohtimaan vastaavia kuljetuksia eri maiden rajoilla tänä päivänä. Juuri retkipäivänä Ruotsista saapui Suomeen lähes 500 turvapaikanhakijaa Iranista, Syyriasta ja Afganistanista ja pakolaistulva jatkuu edelleen.

Peräpohjolan Opistolla nautittiin maukas lounas, jonka jälkeen tutustuttiin Tornion kirkkoon. Pohjalaisen kirkonrakennustaidon mestarinäyte valmistui v. 1686 ja kellotapuli vuotta myöhemmin. Taidokkaan puurakennuksen suunnittelijana ja rakennusmestarina oli liminkalainen Matti Härmä. Kirkon katto on jaettu neljään holvikupuun, joista kaksi on koristettu arvokkailla maalauksilla. Seinillä on myös runsaasti maalauksia. Vuosisatoja vanhat maalaukset ovat säilyneet yllättävän hyvin. Osasyynä lienee se, että tuon ajan värit valmistettiin luonnontuotteista, esim. punainen väri saatiin sekoittamalla häränverta ja kananmunia.

Täydellisen vastakohdan tarjosi Haaparannan moderni kirkko, jonka on suunnitellut arkkitehti Bengt Larsson. 1960 -luvun loppupuolella rakennettu kirkko on päällystetty kuparilla, joka ilmaston vaikutuksesta näyttää mustalta. Kirkkosali on yli 25 metriä korkea. Valkoiset seinät ja isot ikkunat luovat vahvan tunnelman. Alttaritaulu on kirkon ainoa maalaus.

Victoriantorin halkaisee valtakuntien rajan, jonka merkkinä on Rajakanava keskellä toria. Joutsen ja Tulevaisuuden kaari ovat suomalaislasten suunnittelemia maamerkkejä. Tullinpuistossa on Sotalapsimuistomerkki. Sotalapsiveistos Eron suunnitteli arkkitehti – kuvanveistäjä Anna Jäämeri - Ruusuvuori, itsekin sotalapsi. Vuosina 1939 -1945 noin 80 000 suomalaislasta lähetettiin Ruotsiin, heistä noin 15 000 lasta jäi pysyvästi Ruotsiin. Vuonna 2005 patsaan paljastuspuheen piti Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan.

Vapaa-ajan Haaparannalla saattoi viettää omien mieltymyksen mukaan. Suurin osa rajattoman Tornio - Haparandan noin 3 miljoonasta vierailijasta hyötyy alueen hyvistä ostosmahdollisuuksista. Rajan molemmin puolin löytyy kaikkea skandinaavisesta designesta outlet -liikkeisiin, urheilusta sisustukseen.

Kotimatkalla muisteltiin vielä mm. Lapin sotaa ja erityisesti Tornion maihinnousua, jonka päättymisestä on kulunut 70 vuotta. Myös matkan varrella näkyvät tuulimyllyt herättivät keskustelua nykyisestä energiahuollosta. Matka oli mieleenpainuva ja päivitti tietämystä lähialueesta. Kiinnostavuutta lisäsi Rossin Matin asiantunteva historian tietämys.

Teksti: Immosen Matti ja Rauni M

Kuvat kuvagalleriassa: Mattilan Eero

JUHLAVUODEN OULUJOKI-RETKI 22.8.2015

Pohjois-Pohjanmaan Matkailuyhdistys ry viettää 120-vuotisjuhlavuottaan, joten oli luontevaa tutustua juuriinsa. Suomen Matkailijayhdistys perustettiin vuonna 1887 ja sen Oulun Paikallisosasto vuonna 1895. Valtakunnallinen matkailureitti oli tuolloin Viipuri - Lappeenranta - Savonlinna - Kuopio - Iisalmi - Kajaani - Oulu. Oulujoki kuohuvine koskineen oli tärkeä sekä tervan että ihmisten kuljettajana. Kunniakas tervavene- ja koskiveneliikenne päättyi 1940-luvulla Oulujoen koskien valjastamiseen.

Heti alkumatkasta koukkasimme Pikkaralassa Pukintien kautta ja näimme yhden kauneimpia kohtia Oulujokilaaksosta sekä viehättävää asutusta ja arvokasta maanviljelysmaisemaa.

Vierailu Pyhäkosken voimalaitoksessa antoi perspektiiviä: se on Suomen suurimpia vesivoimalaitoksia, valmistui 1951, putouskorkeus 32,4 m ja teho 129 megavattia. Fortumin kiinteistövastaava Seppo Heikkinen opasti voimalaitosrakennuksessa, jossa nykyään on sähkömuseo monessa kerroksessa. Turbiinihallin koko ja melu kyllä mykistivät ja se, että kaikkia Fortumin vesivoimalaitoksia ohjataan Espoosta!

Arkkitehti Aarne Ervi suunnitteli Pyhäkosken voimalaitoksen ja Leppiniemen asuntoalueen – ajan tapaan kokonaisen voimalaitosyhdyskunnan, joka on osa laajempaa, valtakunnallisestikin merkittävää kultttuuriympäristöä.

Merilän kartanossa maittavan lounaan lomassa paikan isäntä Asko Merilä kertoi suvussa olleen kuuluja laskumiehiä, joille on lahjoitettu muistokivi pihapiiriin. Talossa oli jo 1900-luvun alussa yöpymis- ja ruokailumahdollisuus matkailijoille. Sama perinne jatkuu edelleen majoittajana ja tilausravintolana.

Retkemme jatkui Rokualle. Opastuskeskus Supassa opimme aivan uutta. Rokua Geopark on maailman pohjoisin geopark, josta löydät jääkauden jättämiä jälkiä, elämyksiä, kiinnostavia tarinoita. Rokuan alueen kumpuileva suppa- ja dyynimaasto ainutlaatuisine jäkäläkankaineen on maamme vanhimpia kansallispuistoja. Hurmaavaa opasta Thomas Virtaa saattaisi kuunnella toistekin.

Lamminahon tila Vaalassa Oulujoen rannalla on arvokas kokonaisuus, jossa on säilynyt esineitä ja rakennuksia 1700-luvulta saakka. Tila on Museoviraston omistuksessa. Isossa pirtissä kahvitellessamme paikan ehtoisa emäntä kertoi hauskasti talon historiasta ja esineiden tarinoita. Meitä tietysti kiinnosti se, että laskumiehiä Lamminahossa oli viidessä polvessa. Englantilaiset ”lohilordit” kalastelivat vuosittain ja asustivat aina tietyissä kammareissa. Valokuvat heistä olivat mielenkiintoisia ja tuliaiset vallan moderneja.

Utajärven kivipuisto taisi olla monelle tuntematon asia. Geologinen luontokohde tarjoaa 55 kookkaan näytelohkareen avulla aikamatkan Suomen kallioperän kehitykseen. Puiston polku alkaa maapallon synnystä ja päättyy nykyhetkeen.

Oppaamme Antti Pönkkö johdatteli porukkaamme asiantuntevasti ja joviaalisti. Matti Rossin vankka matkailutietämys ja historialliset tarinat täydensivät kokonaiskuvaa. Herrojen dialogi toimi erinomaisesti. Eero Mattila liikuskeli kameransa kanssa hillitysti ja Oulun Taksipalvelun kuljettaja Pekka Kimpimäki sompaili turvallisesti. Sää oli mitä mainioin.

Matkailtiin sitä ennenkin – esimerkiksi koskiveneellä. Nyt retkemme taittui mukavalla bussilla ja mukavassa 53 henkilön seurassa. Lähimatkailukin avartaa!

Teksti: Rauni

Kuvat kuvagalleriassa: Mattilan Eero

LUSIA RUSINTYTÄR – KAMARIOOPPERAN KANTAESITYS 7.8.2015

Ennen oopperaa dosentti Kari Sallamaan johdanto Lusian tarinaan ja laajemminkin runonlaulajiin auttoi ymmärtämään 1600-luvun elämää. Utajärven Ahmaksellaitsellinen Lusia Korhonen oli tietäjien, runonlaulajien ja parantajien sukua. Kyläläisten ilmiannosta Lusia haastettiin vuonna 1680 käräjille, koska hänen epäiltiin harjoittaneen noituutta kansanparannustaidoissaan. Käräjät jäivät käymättä, sillä ennen istuntoa Lusia käveli loitsurunoja laulaen metsään ja hirttäytyi. Todellista draamaa.

Hannu Väisäsen kirjoittaman libreton kalevalamitta oli haasteellista seurata, mutta nuoret osaavat muusikot ja tanssijat veivät osaltaan tarinaa eteenpäin. Elämystä lisäsi tietysti aito, luonnon muovaama ympäristö Ahmaksen perinnekylän rotkossa. Polttorovio savuineen lisäsi intiimiä tunnelmaa. Ilta-aurinkokin tuntui näyttäytyvän oikeissa kohdissa.

Ensi kuulemalta nuoren säveltäjän Juha T. Koskisen musiikki ei vielä sytyttänyt, mutta cembalo soi viehkeästi. Mezzosopraano Virpi Räisänen Lusiana oli luonteva ja sangen taitava, ohjaaja-koreografi-tanssija Jorma Uotinen otti totisesti tilan haltuunsa. Ooppera ja miljöö kokonaisuutena oli elämys!

Matkalle mahtui 35 kulttuurin ystävää Matkailuyhdistyksestä ja Oulujoki- Seurasta.

KULTTUURIMATKA MÄNTTÄÄN 14.-16.5.2015

Matkakertomus jäsenkirjeessä 3/2015 ja kuvat kuvagalleriassa.

TEATTERIMATKA KAJAANIIN 14.2.2015

Ystävänpäivän aamuna starttasi yhdistyksen 35 kulttuurinälkäistä jäsentä kohti Kajaania. Tunnelma oli lupsakka alusta alkaen. Niinpä matka taittui joutuisasti puheen sorinan säestämänä.

Alkumatkasta oli tiedossa pullakahvit, mutta bussin keitin reistaili sen verran, että päätettiin pistäytyä kahvilla Vaalan ABC:llä. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvinnut lähteä jonottamaan huoltoaseman tiloihin, sillä ehtoisat emännät tarjoilivat kahvin linja-autoon. Matka jatkui ja pian oltiin Kajaanissa teatterin nurkilla. Lumivallien takia paikat olivat ahtaat, mutta lukuisten linja-autossa olleiden neuvonantajien avustuksella taitava kuljettaja sompaili bussin teatterin ovelle. Uteliaina ja vaihtelevin odotuksin haimme paikkamme teatterin 90-paikkaisesta katsomosta.

Tiedossa oli persoonallinen sovitus Leo Tolstoin romaanista Anna Karenina, joka on maailman kirjallisuuden kuuluisin kolmiodraama. Se kertoo intohimosta Annan, tämän miehen Kareninin sekä rakastetun kreivi Vronskin välillä. Hanna Kirjavaisen dramatisoiman esityksen keskiöön nousee kuitenkin kahden aivan erilaisen ihmisen, Anna Kareninan ja Konstantin Levinin kohtaaminen ja kirjeenvaihto. Molemmat etsivät onneaan ja oikeutusta siihen. Annan tarina kasvaa kohti tragediaa, kun taas Levinin elämä on maalaismaista, epäitsekästä jopa puhdasta.

Kajaanin kaupunginteatteri on alueteatteri ja pienen näyttämön eli Sissilinnan esitykset kiertävät myös maakunnassa. Siispä niukkuuden estetiikka on ainoa mahdollisuus näyttämöllä. Minimaalinen lavastus, liikkuva kulissi ja varjoteatteri toimivat mainiosti. Ortodoksinen kirkkokuoro kuljetti tarinaa luontevasti eteenpäin, lisäksi sen äänimaailma huokui kohtaloa. Paperilennokkeihin ja kirjeiden lukemiseen alkoi jo kyllästyä. Annan ja Vronskin luistelukohtaus toteutettiin kekseliäästi kuminauhojen avulla, ja samoihin nauhoihin palattiin näytelmän lopussa, kun Anna kietoutui lopullisesti mustasukkaisuuden ja mielipuolisuuden verkkoon.

Eeva Aitalle Annan rooli sopi kuin hansikas käteen, hän tuntui uskottavalta ja tunteet mylläsivät laidasta laitaan. Näyttelijöiden vahva tulkinta yllätti, eikä haitannut vaikka klassikkoteoksen juoni ei ollutkaan entuudestaan tuttu. Kyse oli rakkauden vaikeudesta, josta näytelmässä kaikki kärsivät!

Kotimatkalla poikettiin Kivesvaaran huipulle Jättiläisenmaahan. Entisen laskettelukeskuksen tiloihin on rakennettu mielenkiintoinen matkailukohde. Jättiläisenmaan yritteliäät ja pirteät emäntä ja isäntä kertoivat ennen maukasta ja monipuolista päivällistä seudun historiasta, luonnon monipuolisuudesta ja vaihtoehdoista, joita matkailijalle on tarjolla 290 metriä meren pinnan yläpuolella olevan vaaran laella. Elämyskeskus Jättiläisenmaa yllätti sen verran myönteisesti, että paluumatkalle Ouluun päästiin hieman aikataulusta myöhässä.

Rauni ja Immosen Matti

Raatteentie ja Ilmari Kiannon Turjanlinna 12. - 13.9.2014

Matka alkoi Oulusta hienoisessa sateessa, mutta sää selkeni Puolangan Hepokönkäälle saavuttaessa. Hepoköngäs on luonnonsuojelualueella sijaitseva 24 metrin korkuinen, Suomen luultavasti tunnetuin luonnontilassa oleva vesiputous. Ympäröivä metsä oli kaunis ja raikas ruskan alkaessa näyttää loistoaan.

Hepokönkäältä matka jatkui Suomussalmelle, jossa joukkoomme liittyi paikallinen asiansa erinomaisesti osaava opas Alpo Heikkinen. Ensin tutustuimme luonnonkauniilla paikalla Kiantajärven maisemissa sijaitsevaan Suomussalmen taajamaan ja kuulimme sen vaiheista talvisodan pyörteissä 1939 -1940. Saimme kuulla, että venäläisten hyökkäyksen lähestyessä suomalaiset itse polttivat kylän kaikki talot, jotta venäläisillä ei olisi niistä suojaa. Väki lähti evakkoon ja palasi sitten aikanaan rakentamaan elämäänsä uudelleen erittäin ankeissa olosuhteissa.


Talvisodan monumenttialue

Raatteentiellä käytiin yksi talvisodan ratkaisutaisteluista, jonka suomalaiset voittivat. Tutustuimme erinomaisesti opastettuina talvisodan muistolle rakennettuun Raatteen Portti -museoon ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan Talvisodan monumenttialueeseen, jonka yli 17 000 luonnonkiveä symboloi alueen taisteluissa kaatuneitten määrää. Matkamme jatkui sitten Venäjän rajalle menevään Raatteentielle juoksuhautoineen, muistopatsaineen ja joukkohautapaikkoineen. Kävimme myös Suomen ja Venäjän rajapuomin lähellä olevassa Vartiomuseossa, joka on entisöity vuoden 1939 kuntoon.

Raatteen Portti -museon ja näyttelyn välittömässä läheisyydessä ja Raatteentien varrella on useita muistomerkkejä kunnioittamassa sekä tuhotun ukrainalaisen 44. divisioonan että suomalaisten sankarivainajien ja sotilaitten muistoa. Raatteentien varrella ja sitä ympäröivissä erämaissa lepää eri arvioiden mukaan jopa 23 000 venäläistä ja ukrainalaista kaatunutta. Suomalaisten kaatuneitten määräksi arvioidaan noin 1000. Venäläiset eivät koskaan myöntäneet, että Raatteentiellä taisteltiin. Heidän mielestään käytiin vain pientä kahakkaa, jossa kaatui reilut 100 venäläistä. Venäläiset eivät myöskään olleet kiinnostuneita saamaan omiaan haudattaviksi kotimaan multiin, vaan suomalaiset hautasivat myös venäläiset ja ukrainalaiset kaatuneet lähistön metsissä ja suoalueilla sijaitseviin joukkohautoihin. Alueelle on julistettu hautarauha, eivätkä edes tutkijat saa tietoonsa hautapaikkoja.


Raatteen Portin talvisotamuseossa

Raatteentien varressa, noin 10 km Raatteen Portista rajalle päin, on entisöity Purasjoen vuoden 1939 puolustusasema joukkuekorsuineen, ampumahautoineen ja konekivääripesäkkeineen. Juoksuhaudoissa kuljeskellessamme saimme jonkinlaista omakohtaista käsitystä siitä, millaisissa olosuhteissa taistelevat sotilaat ovat maatamme puolustaneet.

Toisen matkapäivän aiheena oli kansalliskirjailijamme Ilmari Kianto (1874 - 1970) ja hänen kotinaan aikoinaan ollut Turjanlinna. Matka Turjanlinnaan tehtiin Kianta-laivalla Kiantajärven kauniissa järvimaisemassa. Oppainamme oli jälleen kaksi erinomaista suomussalmelaista opasta Alpo Rissanen ja Eija-Riitta Juntunen. Turjanlinna on aikoinaan ollut iso ja komea hirsirakennus, jonka suomalaiset polttivat talvisodan alussa venäläisten edetessä seudulla. Toinen vähän pienempi Turjanlinna rakennettiin erilaisten rahalahjoitusten turvin monta vuotta myöhemmin, mutta senkin tuli tuhosi huonosti muuratun uunin takia jo tupaantuliaistilaisuudessa. Kolmatta Turjanlinnaa ei enää tehty, vaan Kianto asui perheineen pienessä vaatimattomassa mökissä. Alkuperäisistä rakennuksista on enää jäljellä vain rantasauna. Sen suomalaiset sotilaat jättivät polttamatta, koska saunan sisälle oli kuollut suomalainen sotilas.

Ilmari Kianto oli erittäin värikäs persoona. Turjanlinnassa vietettiin iloista taiteilijaelämää monine tunnettuine vieraineen. Kianto oli alituisissa rahavaikeuksissa ja hän oli taitava pyytämään rahaa ja avustuksia eri puolilta. Hänellä oli useita vihittyjä ja vihkimättömiä vaimoja ja iso lapsikatras. Lapsista nuorin, nyt 80-vuotias tytär, on edelleen elossa. Kiannon kirjoitustyyli oli terävä ja maanläheinen köyhän kansan kuvauksineen. Hänellä oli tapana kirjoitella ohjeita ja kaikenlaisia lausahduksia kotonaan puun runkoihin, rakennusten oviin, seiniin, lautasiin ym. ja näitä kirjoituksia on edelleen runsaasti nähtävissä. Hauskana yksityiskohtana oppaat kertoivat, että Kianto pyysi maalitehtaalta lahjoituksena maaleja kotinsa kunnostamiseen. Niitä hän ei saanut, vaan vain ison kasan erivärisiä pieniä maalien näytepurkkeja, jotka Kianto sitten käytti kotinsa maalaustöihin. Asuintilat ovatkin hyvin värikkäitä pintoja täynnä. Itse Turjanlinnasta on enää jäljellä vain muutama peruskivi ja uuninpohjaa. Vanhoilla päivillään Kianto asui talvet Helsingin seudulla, mutta joka kesä hän palasi omaan Kiantajärven mökkiinsä.

Viimeinen käyntikohteemme paluumatkalla oli Paltamon Kivesvaaran huipulla sijaitseva Jättiläisenmaa. Rohkea yrittäjäpariskunta Anja ja Vesa Homanen Paltamosta osti muutama vuosi sitten 1990-luvun alussa rakennetun ja konkurssiin menneen Kivesvaaran laskettelukeskuksen alueen ja sinne rakennetut tilat. He ovat korjanneet rakennuksia ja rakentaneet alueelle uusia majoitustiloja, tehneet luontopolkuja ym. Nyt hulppeat tilat on pari vuotta sitten avattu kahvila- ja ravintolatoimintaa, luontomatkailua, juhlia, koulutustilaisuuksia, häitä ym. varten. Nimi Jättiläisenmaa tulee joskus muinoin eläneistä kolmesta isokokoisesta kainuulaisesta mieshenkilöstä. Alueella on vielä tänä syksynä tarkoitus avata useita merkittyjä eripituisia luontopolkuja. Seutu tarjoaakin hyvät mahdollisuudet ulkoiluun kauniissa vaaramaisemassa. Matkalle osallistui 33 yhdistyksen jäsentä.

Anneli Savilampi (kuvat: Eero Mattila)

↑ Alkuun

Hamina Tattoo -sotilasmusiikkitapahtuma 1.8.2014

Pohjois-Pohjanmaan Matkailuyhdistyksen kesämatka suuntautui Kaakonkulmalle 33 yhdistyksen jäsenen voimin. Kärkikohde oli Hamina Tattoo eli joka toinen vuosi järjestettävä kansainvälinen sotilasmusiikkitapahtuma.

Historiallisen Hamina Bastionin tapahtuma-areena tarjoaa ainutlaatuisen paikan festivaalille. 1700-luvulla rakennetun linnoituksen yhteyteen pystytetään kesäkaudeksi Euroopan suurin telttakatos. Bastionissa vanhat linnoitusholvit yhdistyvät uusimpiin tekniikoihin ja palveluihin sekä historiaa että asiakasta kunnioittaen.


Norjan kuninkaan kaartin 140 sotilaan soittokunta ja kivääriryhmä pukeutuu näyttäviin uniformuihin, joissa se esitti marssishown.

Siis perinteistä sotilasmusiikkia, marsseja ja juhlamusiikkia? Kyllä sitäkin, mutta myös kevyempää musiikkia ja kansainvälistä kuviomarssia, show-elementtejä ja tietysti värikkäitä uniformuja. Ilta huipentui upeaan marssishow-esitykseen, jossa maailman parhaat sotilassoittokunnat esiintyivät erilaisissa kokoonpanoissa. Kaartin ja Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan lisäksi avauksessa olivat mukana kaikki suomalaiset sotilassoittokunnat: Laivaston soittokunta, Ilmavoimien soittokunta, Rakuunasoittokunta sekä Lapin sotilassoittokunta. Kansainväliset soittokunnat tulivat Norjasta, Venäjältä, Saksasta, Iso-Britanniasta sekä Japanista.

Omaleimainen, pieni ympyräkaupunki Hamina hurmasi kaikin tavoin. Oheisohjelmana ilmaiset puistokonsertit viihdyttivät päivällä ja muutamat Wanhat pihat avautuivat yleisölle. Pormestarintalon pihakonsertissa japanilainen pienyhtye musisoi viehkeästi. Legendaarinen Reserviupseerikoulu ja Puolustusvoimien tapahtumakenttä kiinnosti erityisesti miehiä ja kokemuksia vaihdettiin kursseista eri vuosikymmenillä.


Japanin itsepuolustusvoimien keskussotilassoittokunta esiintyi ensimmäisen kerran Euroopassa. Ohjelmassa kuultiin myös japanilaista kansanmusiikkia.

Vuosikymmeniä Matkailuyhdistyksessä mukana ollut Eeva Nuorala oli valtavan ihastunut Tattooseen ja kertoi, että televisio-ohjelma oli herättänyt innon kokea live-esitys. Upeat puitteet kuitenkin yllättivät! Parasta hänen mielestään ovat matkat ja erilaiset ihmiset, joiden seurassa voi silti olla oma itsensä.

Mitä matkan onnistuminen vaatii? Pitkään hallituksessakin toiminut Osmo Lappalainen summaa kokemuksiaan. Matkatoimistoilta ja bussiyhtiöiltä saadut tarjoukset puidaan huolellisesti ja varmistetaan, että saadaan hyvä opastus, joka on matkojemme perusasia. Sihteerin huolena ovat myös maksuasiat, jotka usein vaativat monta puhelinsoittoa. Matkan vetäjä varustautuu siihen, että pitkillä bussimatkoilla saadaan tietoa näkymistä, historiasta ja nähtävyyksistä. Sääntönä on, että pysähdyksien jälkeen viimeinen saa olla, mutta ei myöhässä. Matkailu avartaa!

Rauni Myllyaho (kuvat: Sirkku Ranta)

Lisää kuvia tapahtumasta löytyy yhdistyksen kotisivuilta kuvagalleriasta.

↑ Alkuun

© Pohjois-Pohjanmaan Matkailuyhdistys ry
Vapaa-ajan matkailua vuodesta 1895